PSG:n superlupauksen oven takana on jonoa – päätös tulevaisuuden suhteen jo tehtynä
Kuva: Getty Images
Paris Saint-Germainin superlupaus Xavi Simonsin sopimus on päättymässä ensi kuussa.
Ensimmäisen kerran jo seitsenvuotiaana julkisuuteen noussut Simons, 19, vietti lapsuusvuotensa Barcelonan akatemiassa, mutta siirtyi kesällä 2019 PSG:hen.
Kymppipaikalla parhaiten viihtyvä Simons debytoi PSG:n ykkösjoukkueessa viime vuoden alussa, ja päättyneellä kaudella hän sai vastuuta yhteensä yhdeksässä ottelussa.
Simons ei ole vielä toistaiseksi esittänyt mitään järisyttäviä urotekoja miesten peleissä, mutta hänen potentiaalinsa on tiedossa ympäri Euroopan.
Siirtoguru Fabrizio Romanon mukaan kolme seuraa on ollut viime kuukausien aikana yhteydessä Simonsin edustajiin ja pyrkinyt hankkimaan hänet. Hollantilaispelaaja on kuitenkin tehnyt päätöksen tulevaisuutensa suhteen: hän haluaa jatkaa sopimustaan PSG:n kanssa.
Romano kertoo myös, että Simonsin on lähiaikoina määrä neuvotella jatkosopimuksesta PSG:n uuden urheilutoimenjohtajan kanssa.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”