UEFA venytti Venäjälle langetettuja rangaistuksia – kylmä suihku venäläisten haaveille EM-kotikisoista
Kuva: Getty Images
Euroopan jalkapalloliitto UEFA on tiedottanut jatkorangaistuksista Venäjän maajoukkueita ja seurajoukkueita koskien. Venäjä on ollut suljettuna kansainvälisen jalkapallotoiminnan ulkopuolelle väliaikaisesti maaliskuusta lähtien maan armeijan hyökättyä brutaalisti naapurimaa Ukrainaa vastaan ja aloitettua Ukrainassa silmittömän sodan.
UEFA:n linja on selkeä. Kaikki 28.2.2022 voimaan asetetut Venäjän vastaiset sanktiot pysyvät voimassa ja niiden päälle on mätkäisty lisääkin rangaistuksia.
Kaikkein olennaisin lähiaikojen sanktio on, että Venäjä on suljettu ulos heinäkuussa Englannissa pelattavista naisten EM-kisoista. Venäjän paikan kisoissa saa Suomen karsintalohkossa toiseksi jäänyt Portugali, joka hävisi Venäjälle jatkokarsinnoissa. Venäjä ei myöskään saa jatkaa pelejään naisten vuoden 2023 MM-karsinnoissa. Sen tähänastiset tulokset mitätöidään, ja lohko pelataan kuuden maan sijasta viiden maan lohkona.
Myös futsalin naisten EM-kisat jäävät Venäjältä tältä kesältä väliin. Niissä kisoissa sen paikan ottaa Unkari.
Venäjän miesten A-maajoukkue on puolestaan suljettu ulos kesäkuussa alkavasta Nations Leaguesta. Venäjän piti pelata B-liigan lohkossa 2 yhdessä Islannin, Israelin ja Albanian kanssa. Koska Venäjä ei lohkossa pelaa, tuomitaan se sijoittumaan lohkossaan viimeiseksi ja putoamaan Nations Leaguen C-tasolle.
Vastaavasti Venäjä suljetaan pois myös meneillään olevista alle 21-vuotiaiden EM-karsinnoista sekä naisten ja miesten alle 19- ja alle 17-vuotiaiden tulevista EM-karsinnoista.
Seurajoukkuetasolla päätökset merkitsevät sitä, että venäläisiä seurajoukkueita ei nähdä kaudella 2022-2023 Mestarien liigassa, Eurooppa-liigassa, Konferenssiliigassa, Naisten Mestarien liigassa eikä UEFA Youth Leaguessa. Poisjäävien venäläisseurojen paikat jaetaan muiden maiden joukkueille kilpailun sääntöjen ja rankingin mukaisesti.
Mahdollisesti yksi eniten Venäjään sattuvista päätöksistä on se, että sen ilmoittamat vuosien 2028 ja 2032 EM-kisaisännyyden hakemukset on mitätöity. Venäjällä ei katsottu olevan oikeutta hakea kisojen järjestelyoikeutta, joten jo alun perinkin päättömältä ja ylimielisyydeltä kuulostaneet kisaisännyyshaut on nyt virallisestikin julistettu sellaisiksi. Näin ollen vuoden 2028 EM-kisojen ainoat hakijat ovat Englanti ja Turkki, ja vuoden 2032 kisojen Italia ja Turkki.
Russia will not participate in this summer's UEFA Women's EURO 2022.
Portugal, the opponent defeated by Russia in the qualifying play-offs, will now participate in Group C.
Additionally, Russian teams will not participate in UEFA club competitions next season.
More info:

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen