Norwichin ja Suomen A-maajoukkueen tähtihyökkääjä Teemu Pukin ensi kauden suunnitelmat ovat yhä auki.

Norwich aktivoi Pukin, 32, sopimuksessa olleen option hiljattain, jonka myötä suomalaishyökkääjän sopimus kattaa vielä ensi kauden. Siitä huolimatta Pukin jatko Kanarialinnuissa on kaikkea muuta kuin varmaa.

Paikallislehti Pink Unin mukaan Pukki on herättänyt kiinnostusta eurooppalaisissa seuroissa. Aiemmin esillä ovat olleet muun muassa Espanjan La Ligassa pelaava Celta Vigo sekä Turkin mahtiseura Fenerbahçe, mutta nyt myös Kreikan jättiseura Olympiakos on kiinnostunut Pukin värväämisestä.

Pink Unin mukaan Valioliigasta sarjaporrasta alemmas Mestaruussarjaan ensi kaudeksi pudonnut Norwich on kuitenkin päättänyt, että se ei aio myydä suomalaishyökkääjää tänä kesänä. Lehti kertoo, että Pukin pitäminen seurassa on Norwichin ykkösprioriteetti kesän siirtoikkunassa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki voi muuttua käden käänteessä. Näin ollen Pukin ensi kauden seuraa joudutaan todennäköisesti jännittämään vielä pitkään.

Teemu Pukki on neljän Norwichissa vietetyn vuoden aikana pelannut 167 ottelua. Suomalaishyökkääjä on tehnyt niissä yhteensä 78 maalia ja antanut 21 maalisyöttöä. Kuva: Getty Images