Manchester Cityn omistaja hankki nousua tuhkasta tekevän italialaisseuran – rosteri venyi jo toiselle kymmenelle
City Football Group, jonka tunnetuin seura on Manchester City, on hankkinut italialaisseura Palermon omistukseensa. Palermo ajatui konkurssiin, ja otti uuden startin Italian neljänneltä sarjatasolta vuonna 2019. Ensi kaudeksi se nousee Serie B: hen.
Palermoa ovat aikojen saatossa edustaneet muiden muassa sellaiset nimet kuin Paulo Dybala, Javier Pastore ja Edinson Cavani. Seuran suosio ei ole huono; Serie C:n nousukarsintaotteluissa oli paikalla yli 30 000 -päinen yleisö.
CFG:n rosterissa Palermo jo 11. seura. Man Cityn ja New York Cityn lisäksi se omistaa muiden muassa espanjalaisen Gironan, ranskalaisen Troyesin, sekä Belgiassa operoivan Lommelin. Listoilla on seuroja myös Australiasta, Kiinasta, Intiasta, Japanista ja Uruguaysta.
Goalin tietojen mukaan Palermon hankinta maksoi CFG:lle 12-13 miljoonaa euroa.
Palermon puheejohtaja Dario Mirri iloitsi kaupasta virallisessa tiedotteessa.
– Halusimme löytää oikeanlaisen investoijan jolla on syvä ymmärrys jalkapallosta, ja löysimme sellaisen CFG:stä. He ymmärtävät ja arvostavat seuramme kulttuuria ja perinteitä. Olemme käynnistämässä projektin, josta kannattajamme voivat taatusti olle ylpeitä.
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?