Virallista: Huuhkajien hyökkääjä siirtyi Puolan pääsarjaan

Benjamin Källman on löytänyt itselleen uuden seuran.
Puolan pääsarjassa pelaava Cracovia tiedotti lauantaina tehneensä kolmivuotisen sopimuksen Källmanin kanssa.
Hyökkääjä siirtyy Cracovian riveihin vapaana agenttina, sillä hänen sopimuksensa FC Interin kanssa päättyi aiemmin tällä viikolla. Källman ehti viimeistellä tällä kaudella Veikkausliigassa seitsemän maalia. Myös Suomen Cupissa syntyi yksi täysosuma.
24-vuotiaan Källmanin agentti paljasti jo aiemmin Turun Sanomille, ettei hyökkääjä jäisi Veikkausliigaan Inter-sopimuksensa päätyttyä.
Huuhkajien hyökkääjä odottaa innoissaan uutta haastetta Puolan pääsarjassa. Cracovia on yksi Puolan perinteisimmistä seuroista. Se on voittanut seurahistoriassaan viidesti Puolan pääsarjamestaruuden. Cracovia voitti Puolan cupin kaudella 2019-20.
– Luonnollisesti olen hyvin onnellinen allekirjoitettuani sopimuksen. En malta odottaa pääseväni työnteon pariin. Olen todella onnellinen. Haluan pelata täällä niin hyvin kuin pystyn, Källman totesi Cracovian julkaisemassa haastattelussa.
– Haluaisin tehdä niin paljon maaleja kuin mahdollista ja auttaa joukkuetta kaikin mahdollisin tavoin. Lisäksi en aseta itselleni tarkkoja tavoitteita. Yritän käyttää mahdollisuudet hyväksi.
𝘽𝙚𝙣𝙟𝙖𝙢𝙞𝙣, witamy w Krakowie!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä