”BOOM!” – Ykkösen pohjamutiin jämähtänyt PEPO jysäytti kovan hankinnan
Kuva: Juha Tamminen
Ykköseen täksi kaudeksi noussut, sarjapaikkansa uusimisesta taisteleva PEPO tiedotti keskiviikkona melkoisesta pelaajahankinnasta.
PEPO kertoo verkkosivuillaan, että se on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen nigerialaislaituri Usman Salen kanssa.
26-vuotias Sale pelasi Veikkausliigaa KuPSissa sekä AC Oulussa kausina 2020 ja 2021, ja ihastutti yleisöä nopeudellaan ja taitavuudellaan. Sale valittiin myös Veikkausliigan vuoden tulokkaaksi kaudella 2020.
– Sale on atleettinen ja taitava pelaaja. Hänen nopeusominaisuutensa ovat huikealla tasolla. Hän on vahvimmillaan laidassa, mutta pystyy pelaamaan myös kärjessä. Sopimus saatiin maaliin aivan siirtoikkunan loppumetreillä. Hän olisi Veikkausliigatasollekin laadukas pelajaa, joten totta kai olemme tyytyväisiä saadessamme hänet Lappeenrantaan. Uskon hänen tuovan tehoja hyökkäykseemme, sanoo PEPOn pelaajakoordinaattori Antti Sinkkonen.
Usman Salen kokoinen vonkalehan se sieltä pätkähti!
PEPO ja 26-vuotias nigerialainen laitakiituri Usman Sale ovat solmineet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen.
lilat.fi/boom-usman-sal…
#PEPOHeart #Ykkönen
PEPO ja 26-vuotias nigerialainen laitakiituri Usman Sale ovat solmineet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen.
lilat.fi/boom-usman-sal…
#PEPOHeart #Ykkönen
LUE MYÖS:
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Veikkausliiga-joukkueen yleisökeskiarvo mykistää – ”Mahtava futiskaupunki”
- Kesän Trump-sotkulla iso vaikutus – Fifa aikoo muuttaa jalkapallon sääntöjä
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- Yhdeksän maalia! Mestarien liigassa melkoinen ilotulitus
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Cristiano Ronaldo pelasi vahvasti – ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- Manchester City ja PSG kohtasivat Mestarien liigassa isossa pelissä – UCL-illassa hurja määrä maaleja
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
