HIFK:n hallituksen puheenjohtaja jyrähti – kiisti väitteet Fabrizio Piccaretan sopimuksesta
HIFK:ssa kuohuu. HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström jätti seuran eilen, tiistaina. Myöhemmin tiistai-iltana HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Pajunen kommentoi Fabrizio Piccaretaa koskevia huhuja.
HIFK ei ole vielä tiedottanut millään tavalla Lönnströmin lähdöstä. Asia tuli ilmi tiistaina Hufvudstadsbladetin uutisesta, jossa Lönnströmia haastateltiin. Seuran nettisivuilta Lönnströmin nimi on kuitenkin jo kadonnut.
Lönnström oli pitkään sairaslomalla jouduttuaan osittain myös sivuraiteille HIFK:n toimistolla. Lönnström oli tuomassa äkkilähdön tehneen Bernardo Tavaresin tilalle Piccaretaa seuran uudeksi päävalmentajaksi alkukaudesta, mutta valinta kohdistui lopulta Mixu Paatelaiseen. Urheilutoimenjohtajana työskennellyt Lönnström käytännössä sivuutettiin päätöksenteosta.
Heinäkuussa Piccareta kertoi MTV Urheilulle, että hän oli tehnyt jo sopimuksen HIFK:n kanssa ennen Paatelaisen palkkaamista. MTV kertoi myös nähneensä Piccaretan allekirjoittaman sopimuksen. MTV kertoi samalla, että Piccareta vaatisi korvauksia HIFK:lta sopimusrikkomuksesta.
[readmore from=hifk]
Aihe nousi jälleen esiin, kun Helsingin Sanomat haastatteli Lönnströmiä tiistaina. HS:n lähteiden mukaan HIFK:n hallitus oli hyväksynyt, että Piccareta olisi seuran uusi päävalmentaja.
Pajunen kiisti tiistaina medioiden väitteet sopimuksen pätevyydestä.
– Mediassa tänään liikkuneisiin huhuihin kommentti: HIFK Fotboll AB:n hallitus ei ole hyväksynyt ja allekirjoittanut Piccaretan kanssa sopimusta. Olemme saaneet ehdotuksen, jota ei ole hyväksytty, Pajunen kirjoitti Twitterissä.
HIFK julkaisi myöhemmin keskiviikon aikana vielä virallisen tiedotteen samasta aiheesta.
– HIFK:n johto oikaisee julkisuudessa olevaa väitettä siitä, että seuran hallitus olisi hyväksynyt F. Piccaretan sopimuksen ja sitten pyörtänyt päätöksensä. Tämä ei pidä paikkaansa: Piccaretan sopimuksesta tehtiin ehdotus, jota ei hyväksytty saati allekirjoitettu, sillä valintaprosessi oli kesken, tiedotteessa luki lyhyesti.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
HIFK Fotboll AB:n hallitus ei ole hyväksynyt ja allekirjoittanut Piccaretan kanssa sopimusta. Olemme saaneet ehdotuksen, jota ei ole hyväksytty. @HIFKedustus
LUE MYÖS:
- MTV: HIFK joutumassa oikeustaistoon Veikkausliigasta tutun valmentajan kanssa – ”Minua kohdeltiin kuin amatööriä”
- HBL: HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström jätti seuran – puhui suunsa puhtaaksi: ”Kun kannattajat petetään, on peli menetetty”
- Erikoishaastattelussa HIFK:n toimitusjohtaja: Seura tarvitsee jättisumman loppukauden aikana – miten uudet hankinnat perustellaan ja missä on Mika Lönnström?
Muokattu 17.8. klo 13.28: Lisätty HIFK:n virallisesti tiedotteesta maininta.
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana