Katso: Yhdysvaltoihin lähtenyt suomalaishyökkääjä laittoi verkot tötterölle – varsinkin toista osumaa kelpaa ihailla
Kuva: Juha Tamminen
Suomea nuorten maajoukkueissa edustanut hyökkääjä Jeremiah Streng iski lauantaina kaksi maalia, kun hänen edustamansa Forward Madison FC kaatoi Northern Colorado Hailstorm FC:n 3-1 Yhdysvaltain League Onessa, maan kolmanneksi korkeimmalla sarjaportaalla.
Streng, 20, siirtyi Forward Madisonin riveihin täksi vuodeksi lainalle Seinäjoen Jalkapallokerhosta.
– Tämä on mulle hyvä mahdollisuus nyt näyttää maailmalla, ja todella hyvillä fiiliksillä sinne lähden. Totta kai tämä on aika erilaista, kun seura on USA:ssa. En vielä kauheasti tunne sarjaa, tai joukkuetta, mutta aika jännittävä juttu, kommentoi Streng lainasiirtoaan SJK:n sivuilla maaliskuussa.
Strengillä on nyt kasassa 21 ottelua ja kuusi maalia League Onessa. Hän on joukkueensa sisäisen maalipörssin tehokkain pelaaja.
Lauantaina Streng iski ensimmäisen osumansa 65. minuutilla siirtäen pallon maaliviivalta tyhjään verkkoon. Toisen osumansa hän viimeisteli 82. minuutilla näyttävän suorituksen päätteeksi. Streng otti pallon syötöstä matkaansa näyttävällä haltuunotolla, jonka avulla hän irtautui linjan taakse, ja tuikkasi pallon toisella kosketuksellaan maalivahdin ohi.
Strengin lisäksi Northern Coloradoa piinasi myös punainen kortti, jota erotuomari näytti kotijoukkueen pelaajille peräti kolmesti.
Veikkausliigassa Streng ei ole vielä saanut maalitiliään auki, mutta kausilla 2020-2021 hän painoi Ykkösessä 16 maalia 35 otteluun pelatessaan SJK Akatemian ja FF Jaron riveissä.
Voit katsoa videon Strengin lauantain toisesta maalista alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen TÄÄLTÄ.
That back-heel flick ahead 
@ForwardMSNFC's Jeremiah Streng with a 17-minute brace to put the game on ice!
#NCOvMAD // #WeAreOne
@ForwardMSNFC's Jeremiah Streng with a 17-minute brace to put the game on ice!
#NCOvMAD // #WeAreOne
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen