KuPS:lla vaikea ilta Konferenssiliigan karsinnoissa – Sveitsin suurseura oli koko ajan askeleen edellä
Kuva: Juha Tamminen
TURKU. Kuopion Palloseura kärsi torstaina 0-2-tappion sveitsiläiselle Young Boysille Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen avausosassa.
Ottelu pelattiin poikkeuksellisesti Turun Veritas-stadionilla. Pitkän matkan ”kotiotteluunsa” tehneet KuPS:n kannattajat lähettivätkin voimasanalla varustetut lauluterveiset Kuopion kaupungille heikosta stadiontilanteesta.
KuPS lähti avaamaan maalipotkuistaan lyhyillä syötöillä, mutta Young Boys kävi heti ylhäältä kiinni ja pakotti keltapaidat usein heikkoihin avauksiin tai purkamaan pallon suoraan rajoista yli.
Ensimmäisen vartin aikana KuPS kävi pallon kanssa vastustajan puoliskolla käytännössä vain kerran ja silloinkin vapaapotkusta. Young Boys haki ratkaisuja etenkin keskityksillä, joiden kanssa KuPS:lla piti kiirettä. Kolmen ensimmäisen minuutin aikana vierasjoukkue oli käynyt yhtä monta kertaa kulmalipulla.
KuPS:lle sattui pelin alkuvaiheilla parikin kohtalokkaan näköistä pallonmenetystä, mutta sveitsiläiset eivät kyenneet hyödyntämään niitä.
Kuopiolaisten ensimmäinen maalintekopaikka nähtiin 23. minuutilla, kun Tim Väyrynen juoni vasemman jalkansa vapaaksi rangaistusalueen lähettyvillä, mutta hänen kutinsa jäi heppoiseksi.
Heti seuraavassa tilanteessa Nicolas Ngamaleu uhkasi KuPS:n maalia maata pitkin viuhuneella vedollaan, mutta Johannes Kreidl torjui.
Vain hetkeä myöhemmin Young Boysille vihellettiin pilkku, kun Musah Nuhu kaatoi Meschack Elian rangaistusalueella. Vetovastuun otti Jean-Pierre Nsame, joka laukaisi pallon varmasti verkon perukoille. 0-1.
Reilun puolen tunnin kohdalla KuPS:n Henry Uzochukwu ohitti vartijansa oikealla laidalla ja eteni päätyrajaa kohti ennen kuin hän latasi pallon voimalla takakulmaa kohti. Vedon ja syötön välimuodoksi muodostunut potku kimpoili vieraiden puolustuksen kautta kulmapotkuksi, joka jäi kuitenkin heikoksi.
Tim Väyrynen hiillosti KuPS:n kannattajien kanssa tuomaristoa, kun Young Boysin maalivahti David von Ballmoos vaikutti ottavan pelivälineen käsiinsä rangaistusalueen ulkopuolella pallon ollessa pelissä. Young Boysilla oli vapaapotku omassa päädyssään ja vieraiden puolustaja tökkäsi pallon jalallaan kohti von Ballmoosia, joka otti sen käsiinsä Väyrysen tullessa prässäämään. Tuomaristo ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa virhettä.
Viitisen minuuttia ennen taukovihellystä Young Boys osui toistamiseen. KuPS menetti pallon keskiviivan tienoilla, ja vieraat iskivät vauhdilla vastaan. Lopulta pallo toimittettiin Meschack Elialle, joka haki vasemman jalkansa vapaaksi ja tykitti pallon voimalla sisään. 0-2.
Tauolle mentäessä KuPS:lle oli kirjattu kaksi maalintekoyritystä ja Young Boysille kahdeksan.
KuPS reagoi tilanteeseen tekemällä tauolla kolme vaihtoa. Sebastian Dahlström, Gabriel Bispo ja Henry Uzochukwu tekivät tilaa Anton Popovitsille, Filip Valencicille ja Taneli Hämäläiselle.
15 minuuttia stadionin uumenissa vaikutti tehneen hyvää KuPS:lle, sillä keltapaidat saivat jo toisen jakson alkuhetkillä enemmän aikaiseksi hyökkäyspäässä kuin koko ensimmäisellä puoliajalla. Aidosti vaaralliset paikat olivat kuitenkin yhä vähissä.
Young Boysilla ei ollut johtoasemansa takia enää yhtä suurta tarvetta prässätä ylhäältä saakka. Sveitsiläisten pallollinen pelaaminen oli kuitenkin myös toisella jaksolla ajoittain todella hyvää.
72. minuutilla pallo oli päätyä KuPS:n maaliin jo kolmatta kertaa, kun Loris Beniton veto kilahti kimmokkeen kautta ylärimaan.
Hetkeä myöhemmin Kreidlilta vaadittiin jo huipputason pelastus kolmannen takaiskun estämiseksi, kun Cedric Zesiger haki kaukovedolla takanurkkaa.
Otteluparin toinen osa pelataan ensi viikon torstaina Sveitsissä.
Ville Liimatta, Turku
LUE MYÖS:
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa