Borussia Dortmundin urheilutoimenjohtaja paljasti: Erling Haalandin ympärillä pyörinyt show vahingoitti seuraa: ”Oli oikea aika tehdä siirto”
Erling Haaland siirtyi kesällä Borussia Dortmundista Manchester Cityyn noin 60 miljoonan euron siirtosummalla.
Haaland ehti edustaa Dortmundia kahden ja puolen vuoden ajan. Haaland pelasi Dortmundissa 89 ottelua, joissa syntyi yhteensä jopa 86 maalia ja 23 maalisyöttöä.
Norjalaiskärki on pelannut uudessa seurassaan Manchester Cityssä kahdeksan ottelua ja tehnyt niissä 12 maalia.
Dortmundissa pelatessaan Haaland oli jatkuvien siirtohuhujen kohteena. Dortmundin pelaajat, valmentajat ja seurajohdon jäsenet joutuivat toistuvasti vastaamaan median kysymyksiin liittyen Haalandin tulevaisuuteen.
Dortmundin urheilutoimenjohtaja Sebastian Kehl käväisi Sport Bildin haastattelussa ja puhui Haalandista. Kehlin mukaan Haalandin ympärillä pyöri niin suuri mediashow, että se aiheutti joukkueelle vaikeuksia.
– Loppujen lopuksi Haaland-tapauksesta tuli ongelma pukukopille. Vaikka aina halusimme Haalandin jäävän Dortmundiin ja hän menestyi täällä, lopulta siitä tuli ylimääräinen painolasti joukkueelle ja seuralle. Haalandista puhuttiin kaikkialla. Seuran ulkopuolella kaikki oli keskittynyt vain Haalandiin. Lopulta oli oikea aika kaikille osapuolille tehdä siirto. Olemme onnellisia Erlingin puolesta, Kehl viittasi hyökkääjän upeaan alkukauteen.
– Tietenkin olisimme toivoneet hänen jäävän. Hän on todella hyvä tyyppi.
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen