Suomalaislupaus Naatan Skyttä nauttii suuresta roolista lainaseurassaan: ”Olen päässyt heti alussa pelaamaan paljon”
Kuva: Juha Tamminen
Suomalaislupaus Naatan Skyttä on saanut suuren roolin ensimmäisissä otteluissaan Norjan pääsarjassa Vikingin riveissä. 20-vuotias keskikenttäpelaaja siirtyi seuraan lainalle Ranskasta Toulousen riveistä, kun joukkue nousi takaisin Ligue 1iin.
Skyttä on pelannut toistaiseksi täydet minuutit jokaisessa kolmessa ottelussaan Vikingin paidassa. Joukkuemenetys on toistaiseksi ollut heikkoa seuran hävittyä jokaisen näistä peleistä.
Sopeutumiseen on auttanut samankaltainen rooli, johon Skyttä ehti jo tottua Toulousessa.
– Olen päässyt heti alussa pelaamaan paljon kovassa sarjassa – tuntuu, että mikä joukkue tahansa voi voittaa kenet tahansa. Peleissä on kova tempo ja paljon kaksinkamppailuja, Skyttä kertoi Palloliiton sivuilla.
– Olemme pelanneet samalla muodostelmalla kuin Toulouse pelaa. Oma roolini on aika samanlainen kuin se, mihin olen Toulousessa tottunut, mikä on helpottanut sopeutumista. Yksi iso ero Ranskaan on se, että moni norjalaisseura pelaa tekonurmella. Siihen on ollut vielä totuttelemista.
Skyttä pelasi viime kaudella 13 sarjaottelussa Toulousen paidassa. Suomalainen sai vain kerran täyden 90 minuutin verran vastuuta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”