HIFK purki Mixu Paatelaisen sopimuksen välittömästi – lisäksi toimitusjohtaja vaihtuu
HIFK on purkanut päävalmentaja Mixu Paatelaisen sopimuksen ennen aikojaan. Paatelainen jää pois HIFK:n toiminnasta välittömästi.
Alunperin Paatelaisen piti valmentaa kauden loppuun saakka. Sen sijaan IFK kertoi aiemmin, ettei Paatelainen jatka HIFK:n päävalmentajana enää ensi kaudella. Sopimuksessa ollut optio jäi siis käyttämättä.
Tiistaina HIFK kertoi kuitenkin, että Paatelainen jää kokonaan pois jo tässä vaiheessa. Apuvalmentaja Teemu Kankkunen vetää kauden viimeiset ottelut väliaikaisena päävalmentajana.
– Arvostamme kovasti sitä, miten Mixu ammattilaisen tavoin sitoutui tehtäväänsä. Tiedostamme hyvin, ettei tehtävä ollut helppo eikä toivottuja pelimerkkejä taloudellisen tilanteen vuoksi ollut juurikaan tarjolla joukkueen vahvistamiseen. Toivotamme onnea hänelle seuraaviin haasteisiin, HIFK:n puheenjohtaja Jan Walden kommentoi seuran nettisivuilla.
Toimitusjohtaja vaihtuu
Lisäksi HIFK kertoi, että helmikuusta 2022 seuran toimitusjohtajana työskennellyt Jarno Salmivuori jättää tehtävänsä seuraavan yhtiökokouksen jälkeen. Ylimääräinen yhtiökokous järjestetään ensi tiistaina 11. lokakuuta.
– Kausi on ollut tapahtumia täynnä ja monella tapaa erittäin vaativa kokonaisuus. Nyt kun olemme saaneet kauden maaliviivalle asti, on minun aika siirtyä sivuun ja antaa tilaa uudelle tekemiselle ja innolle. Laitoin kaiken peliin, energiaa ei jäänyt yhtään jäljelle, Salmivuori kertoi.
– Jarno Salmivuori suoriutui tehtävistään todella hienosti, hyvin vaikeissa olosuhteissa – hänen lähtönsä on menetys. Hänen päätöksensä on tietysti valitettava, mutta ymmärrämme hyvin, miksi se syntyi. Urheilutermein, hän jätti kaiken kentälle, Walden kehui.
HIFK suunnittelee parhaillaan seuralle uutta lähitulevaisuuden toimintastrategiaa. HIFK:n putoaminen Veikkausliigasta on jo varmistunut.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen