Huhumylly jauhaa Sergio Busquetsin korvaajaa Barcelonaan – Chelsea-tähden agentti neuvotteluissa?
Barcelonan avaintekijöihin pitkään kuulunut Sergio Busquets on jättämässä seuran tämän kauden jälkeen, ja ison tontin täyttäjää on etsitty jo tovin ajan.
Yksi loogisista suunnista 35-vuotiaan manttelinperijän etsinnälle on Valioliiga, josta muiden muassa Wolverhamptonin Ruben Nevesiä on huhuiltu Kataloniaan. Nyt esillä on kuitenkin vielä astetta suurempi brittikenttien kohde, Chelsean Jorginho.
Italian A-maajoukkuepelaajan sopimus Lontoossa päättyy samaan aikaan kuin Busquetsin vastaava Barcelonassa. Blaugrana metsästää nykyisessä taloustilanteessa luonnollisesti edelleen ensi sijassa vapaita agentteja, joista ei joudu maksamaan siirtokorvauksia.
Italialaisen Tuttomercaton mukaan Jorginhon agentti Joao Santos on nähty Barcelonan kulmilla, mikä tietenkin on omiaan synnyttämään vaikka minkälaisia teorioita. Katalonialainen Sport on ainakin jo ehtinyt spekuloimaan sillä mahdollisuudella, että Brasiliassa syntynyt, UEFAn vuonna 2021 Euroopan parhaana pelaajana palkitsema kolmekymppinen siirtyisi Barcelonaan.
Tänä vuonna Chelsean Barcelonaan ovat vaihtaneet puolustaja Andreas Christensen ja Marcos Alonso.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja