Joona Toivio on nyt suomenmestari, mutta kaikki ei mennyt niin kuin piti – yhden lupauksen hän antaa kiertelemättä: ”Sen pitääkin v*tuttaa”
HELSINKI. HJK:hon päättyneeksi kaudeksi saapunut Joona Toivio, 34, kävelee haastateltavaksi kultainen mitali kaulassaan. Vihdoin Toivio on suomenmestari, mutta kaikki ei mennyt silti niin kuin piti.
Toivio siirtyi HJK:n junioreista ulkomaille vuonna 2007. Pitkä ja upea ura ulkomailla kesti yli 15 vuotta ja palkintokaappiin tuli myös yksi mestaruus, Norjan mestaruus. Nyt Toivion ansioluetteloon lisätään myös Suomen mestaruus.
– Kyllähän se kivalta tuntuu (suomenmestaruus). Voittaminen on aina kivaa. Ei minulla mestaruuksia hirveästi ole. Totta kai se menee korkealle, että… no joo, Toivio sanoo SuomiFutis-sivustolle mietteliäänä KuPS-ottelun jälkeen.
Mestaruus tuli, mutta peliaikaa ei juurikaan. HJK:hon Toivio tuli kilpailemaan. Hän halusi pelata ja voittaa suomenmestaruuden joukkueen avainpelaajana. Toni Koskelan alaisuudessa Toivio jäi vaihtopenkille. Usein myös kokoonpanon ulkopuolelle, kuten kauden viimeisessäkin, merkityksettömässä ottelussa, jonka HJK hävisi KuPSille 0-1-lukemin.
Toivio myöntää suoraan, että oma rooli jäi kaivelemaan.
– Sillä tavalla toki ristiriitaiset fiilikset. Huikea asia tietysti, että joukkueena voitamme mestaruuden. Sanoisin, että tämä on ollut sekava kausi. Alkukaudesta pelasin paljon, kesällä olin loukkaantunut ja sen jälkeen en ole juurikaan pelannut. Tällaista futis on välillä, ylä- ja alamäkiä. Se on osa tätä hommaa, Toivio sanoo.
Toivio pelasi lopulta vain 11 sarjaottelussa. Europeleissä ja cupissa Toivio pelasi molemmissa kertaalleen. Siinä kaikki, jos käytännössä merkityksettömiä liigacupin otteluita ei lasketa. Se on todella vähän ottaen huomioon Toivion meriitit ulkomailla ja Huuhkajissa, jossa hän lopetti pelit viime vuonna.
Ikä on tuonut vaikeuksien kohtaamiseen tietynlaista rauhallisuutta. Ei se silti mitään ruusuilla tanssimista ole ollut katsoa muun joukkueen pelaavan ja menestyvän.
– Tiedän omasta kokemuksestani, että osaan siihen suhtautua paljon paremmin kuin nuorempana. Koen kyllä, että olen silläkin saralla kasvanut ihmisenä vuosien aikana.
– Totta kai se on silti haastavaa, kun haluaisi pelata. Tämä on kuitenkin kilpaurheilua ja sen pitääkin vituttaa. Siinä vaiheessa, kun se ei enää vituta, on aika laittaa kengät naulaan.
Ja kyllä se yhä korpeaa.
– Ei niitä kenkiä laiteta vielä naulaan.
Toiviolla on sopimustaan HJK:n kanssa jäljellä vielä kaksi vuotta. Toppari sanoo vakuuttavalla äänellä taistelevansa peliajasta jälleen ensi kaudella HJK:n paidassa.
HJK:n kausi on ollut melkoinen vuoristorata. Kesäkuussa oli hetkiä, jolloin HJK ei näyttänyt mestarilta, saatikka joukkueelta, joka pelaa Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. Niin vain joukkue on sen silti tehnyt. Toivion mukaan menestys kiteytyy kahteen asiaan.
– Ehdottomasti voitontahto on yksi ja se, että joukkueessa on ollut hyvä fiilis. Ihan hirveästi ei ole ollut konflikteja kentällä. Totta kai joitain pieniä konflikteja on ollut, mutta ne kuuluvat kilpaurheiluasetelmaan.
Toivion mukaan henki on lähtenyt ennen kaikkea pelaajista itsestään.
– Tunnelma joukkueessa on ollut alusta lähtien hyvä, avoin, positiivinen ja helppo. Se on varmasti paljon kiinni niistä yksilöistä, joita siellä kopissa on, ja heidän välisestä kemiasta. Meillä on erilaisia ihmisiä ja persoonia, mutta kaikki ottavat toisensa huomioon hyvin. Primadonnia ei ole. Kaikki tulevat toimeen toistensa kanssa. Toiset tietysti paremmin kuin toiset. Se on sitä ryhmädynamiikkaa, Toivio sanoo.
Juho Hirvonen, Helsinki
Twitter: @jkhirvonen
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu