Lähteet: AC Milanin ykkösvahti loukkaantui taas – sivuun MM-lopputurnauksesta?
Mike Maignanin syyskausi on ollut rikkonainen.
Maignan on ollut kuukauden ajan sivussa pelikentiltä lihasvamman vuoksi. Maignan joutui jättämään Ranskan A-maajoukkueen syyskuussa loukkannuttuaan Nations Leaguen Itävalta-ottelussa.
AC Milanin ykkösmaalivahdin oli määrä palata pelikentille tänä viikonloppuna, mutta Maignan sai uuden lihasvamman tiistaina. Maignan kärsii lihasvammasta oikeassa jalassaan.
AC Milan tiedottaa Maiganin tilanteesta uudelleen kymmenen päivän kuluttua.
Italialais- ja ranskalaismedian mukaan on hyvin todennäköistä, ettei Maignan pelaa otteluakaan AC Milanin paidassa ennen MM-kisataukoa. Lisäksi maalivahdin osallistuminen marras-joulukuussa pelattavaan MM-lopputurnaukseen on kysymysmerkkejä täynnä.
Ranskan A-maajoukkueen valmennusjohdon on määrä tehdä pian päätös Maignanin suhteen. Maignan on ollut maajoukkueessa pääosin kakkosmaalivahti, kun kapteeni Hugo Lloris on kantanut torjuntavastuun. Myös Lloris on kärsinyt loukkaantumisista tänä syksynä.
Ranskan avainpelaajiin lukeutuva N’Golo Kanté ei osallistu MM-kisoihin. Kanté kärsii Maignanin tapaan lihasvammasta ja joutui leikkaukseen.
Lähteet: Sky Sport Italia, La Gazzetta dello Sport, RMC
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena