Löytääkö Paris Saint-Germain ratkaisun pikku ongelmaan Lionel Messin sopimuksessa? Osapuolet avoimia jatkolle
Le Parisien -lehti kertoo Paris Saint-Germainin pyrkivän käyttämään Lionel Messin pelaajasopimukseen sisältyvät 12 kuukauden lisäoption. Argentiinalaisen sopimus perusmuodossaan päättyy ensi kesänä.
Myös Messi, jonka ensisijainen tähtäin on MM-kisoissa, on tiettävästi avoin mahdollisuudelle jatkaa pariisilaisten riveissä. 35-vuotias argentiinalaistähti ei kuitenkaan ole vielä selkeästi ilmaissut, aikooko pysyä seurassa.
Sopimuksen option laukaiseminen sinänsä ei toki ole iso asia, mutta Messi 41 miljoonan euron vuosipalkka on seikka, josta PSG haluaisi pelaajan edustajien kanssa käydä neuvotteluita.
Messi on tämän kauden 15 ottelussaan tehnyt joukkueelle yhdeksän maalia ja antanut 10 maaliin johtanutta syöttöä.
LUE MYÖS:
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle