MM-kisajoukkueen valmentaja oli lupautunut myös tv-töihin kisoissa – maan jalkapalloliiton pomo jyrähti
Jalkapallon MM-kisat käynnistyvät marraskuun 20. päivä. Lopputurnauksessa mukana olevan Ghanan taustoissa on ollut hieman epäselvyyksiä.
Ghana pelaa MM-kisojen H-lohkossa yhdessä Portugalin, Uruguayn ja Etelä-Korean kanssa.
Maajoukkueen valmennustiimiin kuuluva George Boateng oli lupautunut kisojen aikana kaksoisrooliin. Hän on Ghanan maajoukkueen apuvalmentaja, mutta sen lisäksi muun muassa Aston Villaa ja Middlesbrough’ta peliurallaan edustanut Boateng oli lupautunut myös tv-asiantuntijan rooliin.
Boateng oli sopinut, että hän tekee MM-kisojen aikana asiantuntijan töitä MM-otteluiden lähetyksissä beIN Sports -kanavalle. Sen lisäksi miehellä olisi ollut omat työvelvoitteet maajoukkueen kanssa. Kiirettä olisi pitänyt.
Ghanan jalkapalloliiton johtaja Henry Asante Twum vihelsi kuitenkin pelin poikki ennen aikojaan. Boateng ei Asante Twumin mukaan tee asiantuntijan töitä MM-kisoissa, vaan keskittyy vain ja ainoastaan Ghanan maajoukkueen edesottamuksiin.
– George Boateng ei liity beIN Sportsin asiantuntijaksi MM-kisoissa. Hän on täysin sitoutunut Black Starsiin (Ghanan maajoukkueen lempinimi), Asante Twum kommentoi.
Kaikki jalkapallon MM-kisoista löytyy täältä.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”