Cristiano Ronaldo täräytti: jää eläkkeelle MM-kisojen jälkeen yhdellä ehdolla – ”100-prosenttisesti”
Cristiano Ronaldo on sanonut, että ripustaa nappulakengät ”satavarmasti” naulaan, jos hän onnistuu voittamaan jalkapallon maailmanmestaruuden tänä vuonna Portugalille.
37-vuotias supertähti on aloittamassa uransa viidennet ja todennäköisesti viimeiset MM-kisat maansa puolesta.
Vaikka Ronaldo on edelleen fyysisesti huippukunnossa, myöntää hän itsekin, että vuodet ovat saamassa hänet pikku hiljaa kiinni.
Eläkkeelle jääminen on täten yhä lähempänä horisontissa, minkä vuoksi Piers Morgan pyysikin häntä esittelemään ihanteellisen skenaarionsa TalkTV:n haastattelussa.
Morgan ehdotti, että Ronaldon ”unelma-skenaario” olisi tehdä hattutemppu Portugalin ja Argentiinan välisessä loppuottelussa, missä hänen maalinsa kumoaisivat vanhan kilpakumppaninsa Lionel Messin kaksi maalia MM-kullan varmistamiseksi.
Tämä kaava sai Ronaldon nauramaan ja myöntämään, että kyseinen tapahtumasarja saisi hänet varmasti eläköitymään sillä hetkellä.
– Kyllä. Eläkkeelle. 100-prosenttisesti, Ronaldo naurahti.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Ronaldo kuitenkin myönsi, että kyseinen skenaario olisi ”liian hyvä” ollakseen totta. Hänen tavoitteenaan on jatkaa pelaamista lähemmäs 40-vuotiaaksi asti.
– Päivä päivältä vanhenemme. Jokainen meistä, ymmärrättehän, se on normaalia, Ronaldo sanoi kyysttäessä uransa kestävyydestä.
– Minun on pitänyt sopeutua. En halua olla ylimielinen ja sanoa, että olen samassa kunnossa kuin 20-vuotiaana. En tietenkään.
– Mutta minä sopeudun ja olen fiksu tietäessäni vahvuuteni. Pelaan edelleen korkealla tasolla ja teen maaleja, ja tulen jatkossakin tekemään maaleja. Jos mieleni on selkeä ja onnellinen.
– Haluan pelata vielä kaksi tai kolme vuotta. Enimmillään kaksi tai kolme vuotta.
Real Madridin ja Juventuksen entinen hyökkääjä on voittanut urallaan lähes jokaisen mahdollisen pystin, mutta maailmanmestaruus puuttuu yhä hänen pokaalikaapistaan.
Portugali aloittaa MM-kisaurakkansa ensi viikon torstaina Ghanaa vastaan. Samassa alkulohkossa pelaavat myös Uruguay ja Etelä-Korea.
LUE LISÄÄ!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
