Englannissa pelottava loukkaantuminen – pelaaja törmäsi mainosaitaan vakavin seurauksin
Englannin kuudenneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Bath Cityn hyökkääjä Alex Fletcher on sairaalassa vakavassa tilassa törmättyään ottelussa pää edellä betonilohkoilla vahvistettuun mainosaitaan.
Fletcher, 23, kiidätettiin tiistaina sairaalaan, jossa hänelle tehtiin kiireellinen neurokirurginen leikkaus ja hänet vietiin tehohoitoon sen jälkeen.
Telegraph-lehdelle on kerrottu, että tapahtuneesta käynnistetään tutkinta, jossa selvitetään kaikki Fletcherin loukkaantumiseen johtaneet syyt. Bath Cityn ja Dulwich Hamletin välinen ottelu oli keskeytettynä puoli tuntia, kunnes se lopetettiin kokonaan kesken.
Fletcherin vanhemmat julkaisivat tapahtuneesta lausunnon keskiviikkona.
– Valitettavasti Alex on saanut vakavan päävamman eilisillan tapahtumien seurauksena. Hänen tilansa vakauttamiseksi hän tarvitsi kiireellisen neurokirurgisen leikkauksen, minkä jälkeen hänet vietiin tehohoitoon, jossa hänen tilansa on edelleen vakaa mutta kriittinen. Alexin perhe haluaa kiittää kaikkia lähetetyistä terveisistä.
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Pikkuhuuhkajat – U21 EM-jatkokarsinnat: Ottelut, tulokset, tv
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
