FIFA kieltää Tanskan uudet paidat – tiukka viesti ihmisoikeuksista oli liikaa

FIFA on kieltänyt Tanskaa käyttämästä MM-kisojen ajaksi suunniteltua harjoitusasua, koska siihen oli liitetty kantaaottava ihmisoikeusviesti.
Qatarin huono ihmisoikeustilanne on tuotu MM-kisojen alla niin voimakkaasti esille, että jalkapallon kattojärjestö on muun muassa joutunut kirjoittamaan kaikille joukkueille pyytääkseen niitä ”keskittymään sen sijaan jalkapalloon”.
Tanska on puolestaan ollut yksi äänekkäimmistä ihmisoikeuksia tukevista maista. Maan pelipaitojen valmistaja Hummel julisti syyskuun lopulla, ettei sen logo näy Tanskan pelipaidoissa, jottei sitä yhdistettäisi Qatarin turnaukseen.
Tanskan jalkapalloliitto toivoi myös, että pelaajat saisivat käyttää lämmittelyjen aikana uusia harjoitusasuja, joissa olisi sponsoreiden nimien sijasta tiukka viesti ihmisoikeuksien puolesta: ”Human RIghts For All”, eli ”ihmisoikeudet kaikille”.
Nyt liitto on kuitenkin vahvistanut, että FIFA on kieltänyt heitä käyttämästä paitoja määriteltyään viestin liian poliittiseksi.
– Saimme tänään FIFA:lta viestin, että harjoituspaita, jossa ajattelimme pelaajiemme harjoittelevan, ja jossa lukee ”Human Rights For All” vatsassa, on hylätty teknisistä syistä, Tanskan jalkapalloliiton johtaja Jakob Jensen kertoi tanskalaiselle DR Sportenille.
– Olemme pahoillamme siitä. Olemme sitä mieltä, että viesti ”Human Rights for All” on yleismaailmallinen, eikä poliittinen kehotus. Sen pitäisi olla jotain, jota kaikki ihmiset voivat tukea.
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS