Los Angeles FC voitti MLS:n mestaruuden Hollywoodin tapaan – Gareth Bale konnasta sankariksi
Kanadan ja Yhdysvaltain MLS-liigan kaksi parasta joukkuetta, Los Angeles FC ja Philadelphia Union, kohtasivat MLS Cupin loppuottelussa eilen lauantaina. Suomen aikaa alkuyöstä pelatun ottelun voitti dramaattisten vaiheiden ja rangaistuspotkujen jälkeen LAFC loppulukemin 4–3. Mestaruus on vuonna 2014 perustetulle joukkueelle sen historian ensimmäinen.
Hollywood-tyyppinen kliimaksi sai alkunsa, kun LAFC:n maalivahti Maxime Crépeau ajettiin ulos punaisella kortilla jatko-ottelun 116. minuutilla. Hän olisi muutenkin joutunut keskeyttämään, sillä hänen jalkansa oli samalla murtunut rajussa taklaustilanteessa. Unionin Jack Elliott käytti tilanteen hyväkseen ja viimeisteli 3–2-numerot 124. minuutilla. Philadelphialaiset näyttivät siinä vaiheessa varmoilta voittajilta. Kuitenkin neljä minuuttia myöhemmin tuli Gareth Bale ja puski LAFC:n tasoihin.
Maali oli luonteenomainen omaperäiselle ja omia reittejään kulkevalle walesilaiselle supertähdelle. Bale on vaikuttanut pitävän MLS:ssä lähinnä kuntoaan yllä. Runkosarjassa hän teki kaksi maalia 12 otteluun ja oli liigan seuraajille raaka pettymys. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että hän on kärsinyt myös loukkaantumisista. Edellisen kuukauden aikana viisinkertainen Mestarien liigan voittaja ei ollut päässyt oikein edes kentälle. Nyt hän pelasti vanhoja huippupelaajia pursuilevan LAFC:n oltuaan viheriöllä vain reilut kymmenen minuuttia.
LAFC voitti pilkkukisan 3–0 kotiyleisönsä edessä. Denis Bouanga, Ryan Hollingshead ja Ilie Sánchez onnistuivat maalinteossa. Crépeaun korvannut varamaalivahti John McCarthy valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi kauden kolmannessa ottelussaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät