”Älä koske minuun” – Bruno Fernandes älähti Portugalin joukkueen edustajalle ja raivosi tuomareista
Portugalin keskikenttäpelaaja Bruno Fernandes oli todella huonolla päällä hänen maansa pudottua miesten MM-kisoista lauantaina.
Fernandes, 28, ja kumppanit hävisivät puolivälierässä Marokolle 0-1.
Portugalin jalkapalloliiton edustaja yritti toppuutella Fernandesia, kun tämä oli antamassa pelin jälkeen haastattelua, mutta Manchester Unitedin tähtipelaaja halusi, että hänen viestinsä ei jää epäselväksi.
– Älä koske minuun. Sanon, mitä minulla on sanottavana. Vitut heistä, ärähti Fernandes Goalin mukaan.
– Minusta on hyvin outoa, että meidän pelissämme oli tuomari maasta (Argentiina), joka on yhä kisoissa mukana, eikä Portugalista ole tuomareita MM-kisoissa.
– Meidän tuomarimme viheltävät Mestarien liigassa, joten he ovat riittävällä tasolla. Tämän ottelun tuomarit eivät vihellä Mestarien liigassa. He eivät ole tottuneet tällaiseen otteluun, eikä heillä riitä vauhti siihen. He vaikuttivat selkeästi peliin.
– Avausjaksolla minuun kohdistuneesta rikkeestä olisi selkeästi pitänyt viheltää pilkku. Olin yksin läpi, enkä koskaan kaatuisi, kun olen nokikkain maalivahdin kanssa ja minulla on mahdollisuus laukoa kohti maalia. Niin yksinkertaista se on.
Kaikki MM-kisoista TÄÄLTÄ!
Qatarin MM-kisat ovat yksi MM-historian kiistanalaisimmista lopputurnauksista.
- Qatarin valinta MM-kisaisännäksi tapahtui laajamittaisen korruption myötä.
- 6 500 siirtotyöläistä on kuollut Qatarissa sen jälkeen, kun kisat on maalle myönnetty.
- Siirtotyöläisten työoloja on verrattu orjatyöhön.
- Homoseksuaalisuus on Qatarissa laissa kiellettyä, ja siitä voi saada vankeustuomion.
- Ylipäätään vähemmistöjen asema Qatarissa on todella huono.
- Alkoholin juominen ja humalassa oleminen julkisella paikalla ovat laissa kiellettyjä.
Lisätietoa aiheesta löydät täältä.
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen