Marokon tähti raivosi Gianni Infantinolle päin naamaa – FIFA yritti peittää nolon välikohtauksen
Marokon tähti Achraf Hakimi purki raivoaan FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantinoon lauantain hävityn pronssiottelun jälkeen.
Marokko jäi Qatarin MM-kisoissa neljänneksi hävittyään pronssitaiston 1-2-lukemin Kroatialle.
Hakimin, 24, kerrotaan Goalin tietojen mukaan turhautuneen Marokolla viheltämättä jääneistä rangaistuspotkuista. Toisessa tilanteessa Youssef En-Nesyrin puskuyritys osui Kroatian hyökkääjän Bruno Petkovicin käteen.
Useat median edustajat todistivat silminnäkijöinä, kun Hakimi huusi pelaajatunnelissa päin Infantinon naamaa. Toimittajien mukaan FIFA ohjeisti, ettei liitolle nolosta välikohtauksesta tulisi raportoida ja kaikki materiaali siitä pitäisi poistaa.
– He halusivat meidän poistavan kuvat. Se on selvää, että tämä on heille nolo tilanne. On hieman naiivia heiltä ajatella, että tuhannet toimittajat eivät saisi raportoida tapahtuneesta, SVT:n toimittaja Johan Kucukaslan selitti Goalin mukaan.
– Hän seisoi Infantinon edessä alle viiden sentin päässä. Hän korotti ääntään ja raivosi Infantinolle tuomaripelistä. Se oli tuskallista katsottavaa, hollantilaisen NOS-televisiokanavan juontaja Tom Egbers lisäsi.
Marokko teki Qatarissa MM-historiaa selvittyään ensimmäinenä Afrikan maana neljän parhaan joukkoon turnauksessa.
MM-kisat päättyvät tänään loppuotteluun Ranskan ja Argentiinan välillä. Ottelu alkaa kello 17:00.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti