MM-kisojen E-lohkossa hurjaa draamaa – Saksa putosi jatkosta
Jalkapallon MM-kisojen E-lohko tarjosi uskomatonta jännitystä aivan loppuun asti. Saksa kaatoi Costa Rican lukemin 4-2, mutta jäi silti ulos jatkosta. Japani nimittäin yllätti Espanjan lukemin 2-1, joten lohkovoiton nappasi Japani ja Espanja sijoittui lohkokakkoseksi tappiosta huolimatta.
Espanja johti omaa otteluaan avauspuoliajan jälkeen 1-0 Alvaro Moratan osumalla. Japani iski kuitenkin toisen jakson alussa kahdesti Ritsu Doanin ja Ao Tanakan toimesta, eikä Espanja siitä enää noussut.
Saksan ollessa tappiolla ehti jo hetken näyttää siltä, että sekä Espanja että Saksa molemmat putoaisivat jatkosta. Saksan nouseminen tappioasemasta pelasti kuitenkin Espanjan. Saksan maaleista vastasivat Serge Gnabry, Niclas Füllkrug sekä Kai Havertz kahdesti. Costa Ricalta onnistuivat Juan Pablo Vargas sekä Yeltsin Tejeda.
Espanja kohtaa neljännesvälierissä Marokon ja Japani puolestaan Kroatian. Alkulohkovaihe saadaan päätökseen perjantaina.
KAIKKI MM-KISOISTA LÖYDÄT TÄÄLTÄ!
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”