Näkökulma: Portugalin menestys nojaa taas Cristiano Ronaldoon – mutta ymmärtääkö supertähti millä tavalla?

Portugali eteni tiistai-iltana suorastaan murskaavalla tavalla MM-kisojen puolivälieriin, kun se kaatoi Sveitsin lukemin 6-1. Portugalin ympärillä puhe keskittyy yhä pääosin Cristiano Ronaldoon, jolla ei ollut edes käytännön vaikutusta Sveitsin kaatamiseen.
Portugalin päävalmentaja Fernando Santos teki kovan ratkaisun ja jätti Ronaldon vaihtopenkille Sveitsiä vastaan. Tosin sitä ennen Portugalin kansakin oli jo hiljalleen kääntynyt kapteeniaan vastaan. Portugalin suurin urheilumedia A Bola kysyi lukijoiltaan, tulisiko Ronaldon pelata yhä avauksessa. Peräti 70 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Ronaldo ei enää kuulu Portugalin avaukseen.
Ronaldo katseli penkiltä, kun hänen paikkansa avauskokoonpanossa vienyt 21-vuotias Gonçalo Ramos iski hattutempun ja syötti yhden maalin. Ramos ei olisi voinut paremmin näyttöpaikkaansa käyttää. Ensimmäisiä pelejään Portugalin A-maajoukkueessa pelaava Ramos varasti kertaheitolla parrasvalot.
Vai varastiko sittenkään? Pelillisesti kyllä, mutta puhe on ollut yhä Ronaldossa, joka pääsi lopulta kentälle 74. minuutilla. Ottelun jälkeen Portugalin joukkue kiitteli kannattajiaan kentän puolella, kun Ronaldo käveli pää painuksissa yksin pukukopin puolelle.
Toisen tarinan mukaan Ronaldo kävi kiittämässä kannattajia ennen muuta joukkuetta, koska ei halunnut viedä muulta joukkueelta tätä kunniaa. Ronaldoon liittyvissä tapahtumissa tuntuu aina olevan kaksi eri tarinaa.

Kuva, joka nähtiin tällä kaudella usein myös Manchester Unitedissa. Muu joukkue juhlii, mutta Ronaldo tekee asiat omin päin. Ongelma ei ole vain siinä, mitä Ronaldo yksilönä tekee, vaan siitä, että hän on Portugalin kapteeni.
Ennen ottelua nähtiin hyvin kuvaava tilanne, kun lähestulkoon kaikki kentän reunalla olleet valokuvaajat kuvasivat Portugalin kansallislaulun aikana vaihtopenkillä ollutta Ronaldoa. Ronaldo imee huomion itseensä vain olemalla Ronaldo. Eikä se ole ainakaan uran varrella nähtävästi häntä häirinnyt. Päinvastoin, Ronaldo nauttii huomion keskipisteenä olemisesta.
Portugali on osoittanut nyt saman, mitä Man United osoitti Valioliigassa. Joukkue on kentällä jopa parempi ilman Ronaldoa. Ronaldolla toki on yhä omat vahvuutensa boksin sisällä, mutta kokonaisvaltaisesti joukkuepelaaminen on parempaa ilman Ronaldoa. Se ei tarkoita, etteikö Ronaldoa voisi käyttää erilaisissa tilanteissa esimerkiksi vaihtopenkin kautta.
Ronaldo on vanhoilla päivillään käyttäytynyt kuin hänellä olisi vielä jotain todistettavaa jalkapallon saralla. Ennen kaikkea yksilönä. Ratkaiseva maali tai maalisyöttö, näyttävä harhautus tai komea vapaapotkuosuma. Ne näytöt on uran aikana jo annettu. Nyt Ronaldon tulisi todistaa maailmalle jotain suurempaa.
Ronaldon on tehtävä valinta. Portugalilla on erinomaiset mahdollisuudet pelata jopa MM-kullasta. Ronaldo voisi kruunata uransa MM-pystin nostamiseen. Ehkäpä jopa niin sanotun arkkivihollisen, Lionel Messin, nenän edessä.
Kysymys kuuluukin, onko Ronaldo valmis uhraamaan itsensä joukkueen edessä? Onko hän valmis ottamaan roolin, joka hänelle annetaan?
Ronaldolla on mahdollisuus imeä valokeilat itseensä ja antaa muulle joukkueelle työrauha. Tärkeintä ei tällä hetkellä olekaan se, mitä Ronaldo tekee salamavalojen keskipisteenä, vaan mitä hän on ja miten hän käyttäytyy pelaajien edessä pukukopissa.
Ronaldolla on luultavasti uransa viimeinen mahdollisuus voittaa jotain suurta jalkapallon huipulla. Pystyykö Ronaldo olemaan joukkuepelaaja vai ei? Pystyykö hän olemaan kapteeni? Portugalin menestys lepää pitkälti näiden kysymysten äärellä, eikä sen, mitä Ronaldo voisi kentällä tehdä.
Juho Hirvonen
Twitter: @jkhirvonen
Pvm | Ottelu | Tulos |
---|---|---|
18.12.2022 | ArgentiinaARG – RanskaFRA | 3-3 rp. |
17.12.2022 | KroatiaCRO – MarokkoMAR | 2-1 |
14.12.2022 | RanskaFRA – MarokkoMAR | 2-0 |
13.12.2022 | ArgentiinaARG – KroatiaCRO | 3-0 |
10.12.2022 | EnglantiENG – RanskaFRA | 1-2 |
10.12.2022 | MarokkoMAR – PortugaliPOR | 1-0 |
09.12.2022 | HollantiNED – ArgentiinaARG | 2-2 rp. |
09.12.2022 | KroatiaCRO – BrasiliaBRA | 1-1 rp. |
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”