Tässäkö syy mestarisuosikin MM-pettymykseen? Ylen asiantuntijalta terävä huomio Brasilian pelaajien elekielestä
Yle Urheilun asiantuntija Heidi Pihlaja kiinnitti huomiota Brasilian pelaajien elekieleen johtoasemassa ennen maan yllätysputoamista Qatarin MM-kisojen puolivälierässä Kroatiaa vastaan.
Brasilia johti ottelun jatkoaikaa viimeisillä minuuteilla Neymarin maalin turvin 1-0, kunnes Bruno Petkovic ampui kimmokkeen kautta Kroatian tasoihin. Lopulta yksi turnauksen suurimmista voittajasuosikeista hävisi rangaistuspotkukilpailussa, kun Marquinhos ampui ratkaisevan yrityksen tolppaan.
Pihlaja noteerasi Brasilian joukkueen lepsun käyttäytymisen johtoasemassa. Ryhmän elekieli viesti, että ottelu olisi jo voitettu.
– Tämän näki jo siinä Neymarin maalin jälkeen. Toisesta kuvakulmasta näki miten yksi pelaaja jäi makaamaan kahdeksi minuutiksi makuulleen ja oli vaan, että nyt on maailmanmestaruus voitettu, Pihlaja arvosteli studiossa.
– Sitä samaa juhlintaa näkyi siinä lyhyellä katkolla näiden jatkoerien välissä. He käyttäytyivät kuin olisivat jo jatkossa ja homma olisi hoidettu. Nyt vaan pukukoppiin ja uutta kohti.
Pihlajan asiantuntijapari Antti Pohja puolestaan nosti esille räväkän Brasilian virheen, joka johti Kroatian B Petkovicin tasoitusmaaliin vastaiskusta.
– Se miten anteeksiantamatonta tämä tilanne oli. Johtaa 1-0 ja muutama minuutti jäljellä. Päästää sitten tällaiseen vastahyökkäykseen. Sieltä tuli taustalta juoksuja, eikä Brasilian pelaajia ollut yhtään. Minun mielestä käsittämätöntä, Pohja ruoti.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Ruotsalaiset valittivat tuomaroinnista Ranskaa vastaan – ”Sain kyynärpäästä naamaan”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Ecuador putosi MM-kisoista – valmentaja jättää paikkansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marcelo Bielsa latasi suorat sanat Uruguayn MM-fiaskosta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Lucas Bergströmin kilpailija jättämässä Mallorcan
- LIVESEURANTA: Englanti ja Kongon demokraattinen tasavalta taistelevat neljännesvälieräpaikasta!
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”