Independent: Nuori tähti hylkäsi Man Unitedin ensimmäisen jatkosopimustarjouksen – Real Madrid kintereillä
Alejandro Garnacho on noussut kuluvalla kaudella Manchester Unitedin edustusjoukkueen mukaan.
Madridissa syntynyt, mutta Argentiinan juniorimaajoukkueissa pelannut laitahyökkääjä on pelannut tällä kaudella vajaat 600 minuuttia ykkösjoukkueen riveissä. 18-vuotias Garnacho on ollut tehokas, sillä maaleja on syntynyt kaksi ja maalisyöttöjä jopa viisi.
Garnacho on päässyt kentälle jokaisessa edustusjoukkueen edellisessä kuudessa valioliigaottelussa.
Garnachon nykyinen sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen. Manchester United haluaisi luonnollisesti solmia jatkosopimuksen nuorukaisen kanssa, mutta Independentin saamien tietojen mukaan laitahyökkääjä hylkäsi ensimmäisen jatkosopimustarjouksen.
Independentin ja AS:n mukaan Real Madrid on hyvin kiinnostunut Garnachosta. Real Madrid on nuorentanut merkittävästi joukkuettaan ja luottaa vuosi vuodelta entistä nuorempiin pelaajiin varsinkin hyökkäyksessään. Myös Juventuksen kerrotaan olevan kiinnostunut Garnachosta. Juventus haluaa projektiinsa uuden nuoren johtotähden.
Garnacho keskustelee edelleen jatkosopimuksesta Manchester Unitedin kanssa, vaikka hylkäsikin ensimmäisen tarjouksen. Jos yhteisymmärrystä ei synny, yrittää ainakin Real Madrid hankkia nuorukaisen kesällä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- KuPS saa merkittävän summan eurojytkystään – tässä ovat jatkomahdollisuudet
- KuPS jysäytti jättimäisen voiton!
- Ruma tappio Mestarien liigassa – potkut tuli
- IFK Mariehamnilta valmentajauutisia
- Slovan Bratislavan valmentaja kertoi mielipiteensä KuPSista
- Simo Valakari puhui tulevaisuudestaan St. Johnstonessa
- Graham Potter jätti konkarivahdin ulos Ruotsin maajoukkueesta: ”Tämä on minun päätös”
- Saudi-Arabia haastaa Euroopan hegemoniaa uudella rintamalla – OFC kiistää
- HJK hankki eurokentiltä himoitun päänahan
- PSG:n supertähdet joutuivat jättämään huippuottelun kesken – tämä tiedetään nyt
- Ruma tappio Mestarien liigassa – potkut tuli
- KuPS saa merkittävän summan eurojytkystään – tässä ovat jatkomahdollisuudet
- Slovan Bratislavan valmentaja kertoi mielipiteensä KuPSista
- KuPS jysäytti jättimäisen voiton!
- HJK hankki eurokentiltä himoitun päänahan
- Graham Potter jätti konkarivahdin ulos Ruotsin maajoukkueesta: ”Tämä on minun päätös”
- Kommentti: Fabrizio Romano edustaa kaikkea sitä, mikä journalismissa on pielessä
- Hurja väite supersuositulta sometililtä: Bayern Münchenin ylivoiman juurisyy on Teemu Pukki
- Simo Valakari puhui tulevaisuudestaan St. Johnstonessa
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat marraskuun maaotteluihin – FC Interin pelaaja ensimmäistä kertaa mukana