Juventukselle raju pisterangaistus – näin kommentoi Massimiliano Allegri
Italian jalkapalloliitto (FIGC) on ilmoittanut, että Juventukselta vähennetään 15 pistettä seuran aiempia siirtosopimuksia koskevan tutkimuksen seurauksena.
Torinon suurseuraa syytettiin taseidensa korjaamisesta keinotekoisilla voitoilla pelaajasiirroista.
Juventus oli aiemmin Serie A:ssa kolmantena, mutta rangaistus pudottaa sen kymmenenneksi. Seura on kiistänyt kaikki väärinkäytökset ja vahvistanut valittavansa päätöksestä.
Torinolaisten päävalmentaja Massimiliano Allegri sanoo, että hän ei ole lähdössä pisterangaistuksesta huolimatta mihinkään.
– Olen Juventuksen valmentaja ja pysyn Juventuksen valmentajana, elleivät he potki minua pois. Vaikeina aikoina on oltava hyvä mies ja otettava vastuuta. Kun asiat sujuvat hyvin, me kaikki olemme hyviä, sanoi Allegri Goalin mukaan.
– En pysty analysoimaan, kuinka vakavasti 15 pisteen vähennys vaikuttaa sarjataulukossa. Ainoa varma asia on tämä: meidän on hyväksyttävä eilinen tuomio. Toistan: seura on asianantajien kanssa jo antanut virallisen lausunnon. Meidän on oltava hiljaa, pidettävä matalaa profiilia ja otettava vastaan tämä haaste, jossa lähdemme 22 pisteestä.
– Meidän on hoidettava velvollisuutemme. Lopullinen tuomio tulee kahden kuukauden kuluttua. Emme saa jäädä katumaan kahden kuukauden kuluttua sen takia, että, emme tehneet niin paljon kuin meidän olisi pitänyt tehdä. Kaikki tilanteet on muutettava mahdollisuudeksi.
– Kun tuomio tuli, tein laskelman pisteistä, jotka tarvitaan Mestarien liigaan pääsemiseksi. Keskiarvo on olemassa, ja sen saavuttamiseksi tarvitaan jotain poikkeuksellista.
Juventus on pistevähennyksen myötä 12 pisteen päässä Mestarien liigaan oikeuttavista sijoista, kun 20 ottelua on pelaamatta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”