Lähteet: AS Roma tarjonnut entistä sielupelaajaansa PSG:lle – näin ökyjoukkue vastasi
Ranskasta kantautuvien huhujen mukaan Italian pääkaupunkiseura AS Roma olisi ottanut yhteyttä Paris Saint-Germainiin ja tarjonnut Nicolò Zanioloa. Pariisin ylpeys kuitenkin kieltäytyi, koska pyyntihinta 30 miljoonaa euroa oli rahtusen liikaa, kertoo Footmercato.
Zaniolo siirtynee joka tapauksessa tammikuussa uusiin maisemiin. Roman seurajohdolla ja pelaajalla on eriävät näkemykset siitä, kuinka hyvin häntä on kohdeltu ja kuinka paljon hänelle on annettu mahdollisuuksia osoittaa osaamisensa. Zaniolo, 23, on median käsityksen mukaan kieltäytynyt pelaamasta tämänpäiväisessä sarjaottelussa Speziaa vastaan.
Myös Roma-kannattajien tuntema rakkaus Zanioloa kohtaan on laantunut. Hänestä odotettiin aikoinaan uudenlaista, dynaamista keskikentän johtajaa pitkälle tulevaisuuteen. Mutta loukkaantumisrumbasta on tullut jokavuotista, mikä on vesittänyt hänen maineensa yhtenä maailman lupaavimmista pelaajista.
Zaniolon nykyinen sopimus kattaisi vielä ensi kauden. Valioliigaseuroista muun muassa Tottenham Hotspur, West Ham United, Brighton & Hove Albion ja Nottingham Forest ovat havitelleet häntä riveihinsä.
La Repubblica tietää kertoa, että Roma harkitsee korvaavansa Zaniolon Udinesen Gerard Deulofeulla. Toinen vaihtoehto on valioliigaseura Chelseassa pelaava Hakim Ziyech, esittää Gianluca Di Marzio.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti