Kummallinen pudotuspelipari Mestarien liigassa – molemmat ykkösmaalivahdit istuvat katsomossa
Mestarien liigan neljännesvälierät potkaistaan käyntiin ensi viikolla.
AC Milan ja Tottenham iskevät yhteen ensi viikon tiistaina Milanossa. Viime kaudella Serie A:n mestaruuden voittanut AC Milan on aloittanut kuluvan vuoden suorastaan surkeasti, ja lähtee nykyisen vireensä johdosta jopa suurena altavastaajana Tottenhamin kimppuun.
Kumpikaan joukkue ei kykene peluuttamaan ykkösmaalivahtiaan otteluparin avausosassa.
AC Milanin ykkösvahti Mike Maignan on ollut sivussa pelikentiltä jo syyskuusta lähtien. Maignan sai syksyllä astetta vakavamman lihasvamman. La Gazzetta dello Sportin saamien tietojen mukaan Maignanin on määrä liittyä AC Milanin joukkueharjoituksiin maaliskuussa. Ciprian Tătărușanu torjuu AC Milanin tolppien välissä.
Sky Sportsin mukaan Tottenhamin ykkösmaalivahti Hugo Lloris on 6-8 viikon ajan sivussa pelikentiltä polvivamman vuoksi.
Englantilaismedian mukaan Lloris välttyy polvileikkaukselta, mutta paluu pelikuntoon ottaa silti viikkokausia. Lloris ei todennäköisesti pelaa otteluparin kummassakaan osassa, joten Tottenham-luotsi Antonio Conte joutuu peluuttamaan kakkosvahti Fraser Forsteria Mestarien liigassakin.
Otteluparin toinen osa pelataan Lontoossa 8. maaliskuuta.
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Pikkuhuuhkajat – U21 EM-jatkokarsinnat: Ottelut, tulokset, tv
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle