N’Golo Kanté ollut sivussa pelikentiltä yli puoli vuotta – pelaa pian ensimmäistä kertaa Graham Potterin alaisuudessa
N’Golo Kantén kausi on mennyt pahemman kerran penkin alle loukkaantumisten vuoksi.
31-vuotias Kanté pelasi elokuussa kaksi ottelua Valioliigassa, mutta häntä ei ole sittemmin nähty kentillä. Kanté on kärsinyt kuukausien ajan sitkeästä lihasvammasta.
Chelsean luottopelaajiin lukeutuva Kanté on kuntouttanut lihasvammaansa jo puolen vuoden ajan. Kantén vamma uusiutui lokakuussa, ja hän käväisi leikkauksessa.
Chelsea sai positiivisia uutisia alkuviikosta, kun Kanté palasi tiistaina joukkueharjoituksiin. Kanté ei ole pelannut vielä otteluakaan Graham Potterin alaisuudessa. Potter saapui Chelsean peräsimeen syyskuussa. Kantén on määrä palata pelikentille maaliskuussa.
Kantén nykyinen sopimus Chelsean kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Osapuolet ovat neuvotelleet pitkään uudesta jatkosopimuksesta – toistaiseksi tuloksettomana.
Chelsea on toden totta kaivannut keskikenttänsä maestroa, sillä joukkue on pelannut suorastaan surkean kauden. Se on Valioliigassa kymmenentenä ja pudonnut niin FA Cupista kuin Liigacupistakin. Borussia Dortmund voitti Chelsean Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa 1-0.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan