Taas lisää lunta tupaan – kammottavasti vuoden aloittanut AC Milan hävisi derbyn ja tipahti jo kuudenneksi

Kauden toinen Derby della Madonnina pelattiin sunnuntai-iltana San Sirolla, kun Internazionale ja AC Milan iskivät yhteen Milanon derbyssä. Inter voitti derbyn Lautaro Martínezin avausjakson puskumaalin myötä 1-0.
Inter on voiton myötä jälleen 13 pisteen päässä sarjaa ylivoimaisesti johtavasta Napolista, joka voitti aiemmin sunnuntaina Spezian tyylipuhtaasti 3-0.
Inter oli derbyssä selvästi paikallisvastustajansa niskan päällä ja olisi voinut laadukkaammalla viimeistelyllä voittaa ottelun selvästi suuremmalla erolla. AC Milan ei laukonut ottelussa kertaakaan maalia kohti.
Ottelun ainoa maali syntyi 34. minuutilla, kun Lautaro puski kulmatilanteessa pallon ohi AC Milanin maalia vartioineen Ciprian Tătărușanun. Lautaro on tehnyt urallaan jo seitsemän maalia AC Milanin verkkoon.
AC Milan putosi sarjataulukossa kuudenneksi.
Hallitsevan mestarin kausi on ollut suorastaan surkea. AC Milan on ollut kammottavassa vireessä vuodenvaihteen jälkeen. AC Milanille kyseessä oli jo viides peräkkäinen voitoton sarjaottelu. Viime viikonloppuna se hävisi kotikentällään Sassuololle 2-5, ja sitä aiemmin Laziolle 0-4.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot