”Emme voi voittaa pelejä, jos kolme menee omiin” – Huuhkajien puolustuspelaaminen ei saanut puhtaita papereita Markku Kanervalta
Huuhkajien EM-karsintaurakka käynnistyi tappiolla.
Huuhkajat hävisi torstaina Tanskalle Parkenilla lopulta 1-3. Tanska teki kaksi viimeisintä maaliaan ottelun loppuhetkillä. Huuhkajat oli vielä viimeisellä kympillä kiinni tasapelipisteessä, mutta Euroopan kärkimaihin kuuluva Tanska meni lopussa menojaan.
Atalantaa seuratasolla edustava Rasmus Højlund iski kaikki kolme Tanskan maalia.
Varsin poikkeuksellisesti neljän puolustuslinjalla otteluun lähtenyt Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva oli pettynyt Huuhkajien puolustuksellisiin virheisiin.
– Tanska oli vahva, kuten odottaa saattaa. Okei, päästiin peliin mukaan, tasoihin. Siellä oli eräs Højlund, joka oli tänään aikamoisessa vireessä. Joukkue on pettynyt. Parhaansa se teki. Taisteltiin ja Lukas Hradecky otti pari hyvää torjuntaa.
– Jalkapallo on sellainen peli, että se on yksitoista vastaan yksitoista, mutta yksilöiden pelaaminen on aika ratkaisevassa roolissa tietenkin. Se, miten pyritään sitä kompensoimaan, on joukkuepelaamisella, että saadaan tuki prässääjälle ja helpotetaan puolustuspelaamista. Ei välttämättä aina tänään onnistunut.
Huuhkajat jatkavat EM-karsintoja sunnuntaina, kun edessä on vierasottelu Pohjois-Irlantia vastaan. Kanerva käy Tanska-ottelun valmennustiimeineen läpi ja siirtää sitten keskittymisen sunnuntain otteluun.
– Emme voi voittaa pelejä, jos kolme menee omiin. Se on ihan selvä. Käymme nyt pelin läpi ja katsomme, miten pelisuunnitelmamme toteutui tietyillä osa-alueilla. Niistä vedetään sitten johtopäätökset ja nähtäväksi jää, millä ryhmityksellä lähdemme kaatamaan Pohjois-Irlantia.
LUE LISÄÄ HUUHKAJISTA
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun