Italian A-maajoukkueen entinen päävalmentaja lopetti uransa: ”Haluan nauttia elämästä”
Cesare Prandelli on lopettanut uransa.
Prandelli kertoi ratkaisustaan Radio anch’io sport -ohjelman haastattelussa.
65-vuotias valmentaja muistetaan mittavasta urastaan varsinkin Italian kentillä.
Prandelli luotsasi muun muassa Fiorentinaa vuodet 2005-10. Prandelli siirtyi Italian A-maajoukkueen peräsimeen kesällä 2010, ja viihtyi pestissä neljän vuoden ajan. Prandelli johdatti Italian EM-finaaliin kesällä 2012. Espanja voitti finaalin 4-0. Prandelli on valmentanut myös Parman, Valencian ja Galatasarayn kaltaisia seuroja.
Prandellin valmennusuran viimeiseksi pestiksi jäi lyhyt ajanjakso tutun Fiorentinan päävalmentajana. Fiorentina palkkasi Prandellin päävalmentajakseen marraskuussa 2020. Pesti päättyi potkuihin marraskuussa 2021.
– Ainoa penkki, josta unelmoin tällä hetkellä on puistonpenkki. Haluan viettää aika lastenlasteni kanssa. Valmentaminen saa riittää. Haluan nauttia elämästä, Prandelli sanoi.
Prandelli voitti Hellas Veronan kanssa Serie B:n mestaruuden keväällä 1999. Kyseessä on luotsin uran ainoa pokaali ammattilaiskentillä.
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Huuhkajat | Joukkue, ottelut, tulokset, tv ja uutiset
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
