Kylian Mbappé arvioi tulikastettaan Ranskan kapteenina – joukkuetoverin suuri onnistuminen sai tähden kehut
Kylian Mbappé uskoo voivansa tuoda vielä enemmän hyötyä Ranskan maajoukkueelle joukkuepelaamisellaan.
Les Bleus´n uudeksi kapteeniksi valittu Mbappé, 24, johdatti joukkueensa perjantai-iltana EM-karsintojen avauksessa 4-0-voittoon Hollannista.
Mbappé viimeisteli ottelussa kaksi maalia ja kasvatti kokonaismääränsä Ranskan paidassa 38 osumaan. PSG-hyökkääjä on nyt maan historian viidenneksi paras maalintekijä.
– Jatkoin työni tekemistä, joukkueen auttamista ja ratkaisevana pelaajana olemista, Mbappé arvioi lehdistölle.
– Olen yrittänyt tuoda itseäni vielä enemmän joukkueen hyödyksi. Se toimi tänään, mutta tämä on vasta alkua.
Mbappé oli myös tyytyväinen Ranskan uuden ykkösvahdin Mike Maignanin nollapeliin. AC Milanin torjuja pysäytti Memphis Depayn rangaistuspotkun ja piti maalinsa puhtaana.
Maignan nousi aloittavaan rooliin Hugo Lloris´n päätettyä maajoukkueuransa Qatarin MM-kisoihin.
– Oli Mikelle tärkeää, ettei hän päästänyt maaleja. Se oli hänen ensimmäinen kertansa ykkösvahtina ja hän piti nollapelin. Se oli mahtavaa. Toivottavasti se antaa hänelle itseluottamusta, koska me kaikki olemme hänen tukenaan, Mbappé kehui.
Ranska kohtaa seuraavaksi maanantaina Dublinissa vieraskentällä Irlannin.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- Hugo Kedon ja Kai Meriluodon IFK Värnamo vaikeuksissa – alkukausi mennyt täysin penkin alle
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Roberto Martínez: Portugali tarvitsee edelleen Cristiano Ronaldoa
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- USA epäili palkittua MM-kisatuomaria terrorikytköksistä – nyt jyrähti jopa Hillary Clinton
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Lehti: Palermo suunnittelee hankkivansa Jesse Joroselle kovan kilpailijan
- KuPS putosi rangaistuspotkuilla Suomen Cupista – välieräparit selvillä
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin