Bundesliigan mestaruuden voittanut Bayern München antoi potkut toimitusjohtajalleen ja jalkapallojohtajalleen
Bayern München tiedotti lauantaina antaneensa potkut toimitusjohtajalleen Oliver Kahnille ja jalkapallojohtajalleen Hasan Salihamidžićille.
Bayern varmisti lauantaina Bundesliigan mestaruuden voitettuaan Kölnin vieraskentällä 2-1. Lue lisää täältä.
Jo kesken ottelun saksalaismediat julistivat yhteen ääneen kaksikon saaneen potkut tehtävistään. Kahn ei ollut paikan päällä Kölnissä seuraamassa ottelua. Salihamidžić sen sijaan juhli aitiossa Jamal Musialan 89. minuutin voittomaalia.
Salihamidžić ja Kahn ovat saaneet huomattavaa kritiikkiä jo pitkään. Saksalaismediassa kerrottiin jo noin kuukausi sitten, että Kahn saa pian potkut toimitusjohtajan paikalta.
Jan-Christian Dreesen on Bayernin uusi toimitusjohtaja. Salihamidžićin korvaaja ei ole sen sijaan vielä selvillä. Dreesen työskenteli seuran varapuheenjohtajana kymmenen vuoden ajan ennen nousuaan Kahnin korvaajaksi puheenjohtajan paikalle.
Kahn ehti työskennellä Bayernin puheenjohtajana kahden vuoden ajan. Salihamidžić ehti sen sijaan työskennellä urheilutoimen- ja jalkapallojohtajana noin kuusi vuotta. Kaksikko edusti Bayernia myös pelaajaurillaan.
LUE MYÖS: Bayern-legenda Thomas Müller teki Bundesliigan historiaa
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?