Cristiano Ronaldolta iso ennustus Saudi-Arabian liigasta

Portugalin kapteeni ja tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo sanoo, että Saudi-Arabian liiga voi nousta maailman viiden parhaan sarjan joukkoon.
Ronaldo, 38, siirtyi vuodenvaihteessa saudiarabialaisen Al-Nassrin riveihin jätettyään Manchester Unitedin. Aiemmin urallaan hän on pelannut myös Juventuksessa ja Real Madridissa, jossa hän on seurahistorian paras maalintekijä 450 osumallaan.
Portugalilaistähden kahden ja puolen vuoden sopimus Al-Nassrissa on lehtitietojen mukaan arvoltaan jopa 200 miljoonaa euroa. Isoista summista huolimatta Saudi-Arabian pääsarjaa ei pidetä maailmalla erityisen laadukkaana, jos vertailukohtina ovat esimerkiksi Euroopan maineikkaimmat liigat.
Ronaldo on ehtinyt pelata Saudi-Arabian liigassa 15 ottelua tehden niissä yhteensä 14 maalia. Hän sanoo näkevänsä sarjassa suuren potentiaalin.
– Olemme paljon parempia, ja Saudi-Arabian liiga paranee, ja ensi vuonna se on vielä parempi, kommentoi Ronaldo SSC-kanavalle ESPN:n mukaan.
– Uskon, että askel askeleelta tämä liiga tulee olemaan maailman viiden parhaan liigan joukossa, mutta se tarvitsee aikaa, pelaajia ja infrastruktuuria.
– Mutta uskon, että tässä maassa on uskomatonta potentiaalia. Täällä on uskomattomia ihmisiä ja liigasta tulee mielestäni loistava.
Ronaldo teki tiistaina voittomaalin, kun Al-Nassr kukisti Al-Shababin 3-2. Al-Nassr on kolme pistettä perässä sarjakärki Al-Ittihadia, kun kaksi kierrosta on pelaamatta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin