Huippuagentti kertoi kohtaamistaan ennakkoluuloista jalkapallossa – vaatii arvostusta naisjalkapalloilulle: ”Eivät he ole vain nukkeja tai kauniita vartaloita Gilletten mainoksissa”
Rafaela Pimenta on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista jalkapalloagenteista.
Pimenta työskenteli vuosikausien ajan Mino Raiolan kanssa samassa agenttiyrityksessä. Raiola menehtyi noin vuosi sitten ja Pimenta nousi sittemmin yksinään yrityksen johtoon.
Pimenta edustaa muun muassa Gianluigi Donnarumman, Marco Verrattin, Paul Pogban, Erling Haalandin, Matthijs de Ligtin ja Zlatan Ibrahimovićin kaltaisia maailmantähtiä.
Huippuagentti on viime aikoina tehnyt sopimuksia myös lukuisten naisjalkapalloilijoiden kanssa. Pimentan tarkoitus onkin rikkoa lähiaikoina miljoonan euron siirtosumma naisjalkapallossa.
Tällä hetkellä historian suurin naispelaajasta maksettu siirtosumma on reilut 450 000 euroa. Barcelona hankki Keira Walshin kyseisellä summalla noin vuosi sitten Manchester Citystä.
Pimenta muistutti Financial Timesin haastattelussa, että naisia on syytä arvostaa jalkapalloilijoina.
– Odotamme, että ensi kaudella luvassa on ensimmäinen yli miljoonan euron siirto ja toivon olevani itse tekemässä sitä. On tärkeää, että naisia pidetään jalkapalloilijoina. Eivät he ole vain nukkeja tai kauniita vartaloita Gilletten mainoksissa.
Pimentan mukaan muun muassa Ison-Britannian historian ensimmäinen naispääministeri Margaret Thatcher ei olisi voinut toimia agenttina. Thatcher työskenteli Ison-Britannian pääministerinä vuodet 1979-90.
– Jos Thatcher olisi pelaaja-agentti, häntä ei otettaisi tosissaan. Thatcher voisi johtaa valtiota, mutta ei työskennellä pelaaja-agenttina, koska jalkapallossa monet miehet ajattelevat olevansa ainoita, jotka todella tietävät lajista jotain.
Pimenta kertoo kohdanneensa suuria ennakkoluuloja jalkapallobisneksessä.
– Aluksi ennakkoluulot minua kohtaan olivat hyvin voimakkaita, mutta sittemmin minua ymmärrettiin. Miehet dominoivat edelleen tätä bisnestä ja jotkut ajattelevat, etten minä voi tietää, miten pelaajasiirto tehdään, koska olen nainen.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle