Lähde: Serie A:han noussut Genoa kiinnostunut Joel Pohjanpalosta
Joel Pohjanpalon, Jesse Jorosen ja Niki Mäenpään edustaman Venezian kausi päättyi viime lauantaina.
Venezia hävisi Serie B:n nousukarsinnoissa Cagliarille. Cagliari eteni nousukarsintojen välieriin, joissa vastaan asettuu Parma.
Pohjanpalo pelasi suorastaan loistavan kauden Veneziassa. 28-vuotias Pohjanpalo viimeisteli Serie B:ssä 19 maalia ja oli sarjan maalipörssin kakkonen. Cagliarin Gianluca Lapadula voitti maalikuninkuuden 21 maalillaan. Pohjanpalo antoi lisäksi komeat seitsemän maalisyöttöä.
Italialaisen Il Secolo XIX:n saamien tietojen mukaan Genoa on kiinnostunut Pohjanpalosta. Genoa sijoittui Serie B:ssä toiseksi ja pelaa siten ensi kaudella Serie A:ssa. Lähde kertoo Genoan urheilutoimenjohtajan Marco Ottolinon seuraavan tarkasti Pohjanpaloa.
Il Secolo XIX kertoo myös muutaman nimeltä mainitsemattoman Serie A -seuran olevan kiinnostuneita Pohjanpalosta.
Pohjanpalon sopimus Venezian kanssa päättyy kesällä 2025. Venezia hankki Pohjanpalon viime kesänä Bayer Leverkusenista noin 2,5 miljoonalla eurolla.
Genoaa valmentavan Alberto Gilardinon sopimus seuran kanssa päättyy ensi kuussa, mutta osapuolten väliset jatkosopimusneuvottelut ovat edenneet pitkälle. Il Secolo XIX:n mukaan jatkosopimus saattaa syntyä jo tällä viikolla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Massiivisia eroja Veikkausliigassa – suomalaisosuudessa yli 50 prosentin kuilu
- Gilla FC rymistelee siirtomarkkinoilla: hankki jälleen entisen Veikkausliiga-pelaajan
- Bayern München varmisti Bundesliigan mestaruuden näytöstyyliin
- Näkökulma: HIFK:n ja HJK:n ottelut paljastivat yhden asian suomalaisesta jalkapallokulttuurista
- Uskomaton loppuratkaisu – suomalaistähden joukkue nousi lisäajalla tasoihin
- Lionel Messi hurjana – upea voittomaali kruunasi viiden maalin trillerin
- Maalikuninkuus lähellä! Joel Pohjanpalo mätti osumia Jürgen Klinsmannin pojan taakse
- Suomi oli ylivoimainen MM-karsinnoissa – silti tuli vain maalin peli
- Ilves jäi taas ilman voittoa Veikkausliigassa
- Haastattelu: Näin Sergei Eremenko kommentoi IF Gnistanin heikkoa alkukautta
- Gilla FC rymistelee siirtomarkkinoilla: hankki jälleen entisen Veikkausliiga-pelaajan
- Massiivisia eroja Veikkausliigassa – suomalaisosuudessa yli 50 prosentin kuilu
- Näkökulma: HIFK:n ja HJK:n ottelut paljastivat yhden asian suomalaisesta jalkapallokulttuurista
- Haastattelu: Teemu Pukilta ja Roman Eremenkolta hieno ele paikalliskamppailun jälkeen
- Uskomaton loppuratkaisu – suomalaistähden joukkue nousi lisäajalla tasoihin
- Bayern München varmisti Bundesliigan mestaruuden näytöstyyliin
- Lionel Messi hurjana – upea voittomaali kruunasi viiden maalin trillerin
- Maalikuninkuus lähellä! Joel Pohjanpalo mätti osumia Jürgen Klinsmannin pojan taakse
- Haastattelu: Näin Sergei Eremenko kommentoi IF Gnistanin heikkoa alkukautta
- Rangaistuspotku herätti tunteita – tuttu maalitykki pelasti KuPSin pisteille