Italian Serie A:n mestaruus ratkesi viimein torstaina, kun Napoli varmisti seurahistoriansa kolmannen Scudetton.

Napoli nappasi tarvitsemansa pisteen pelaamalla Udinesen vieraana 1-1-tasapelin.

Kyseessä on Napolin ensimmäinen Serie A:n mestaruus 33 vuoteen. Kaksi edellistä Scudettoa tulivat vuosina 1987 ja 1990, kun seuran suurlegenda Diego Maradona edusti Napolia. Hänen kuolemansa jälkeen Napolin kotistadion nimettiin argentiinalaisikonin mukaan.

Tämän kauden myötä seuralegendoihin ovat nousemassa Victor Osimhenin ja Khvitša Kvaratskhelian kaltaiset pelaajat, mutta kenties suurin kiitos mestaruudesta kuuluu päävalmentaja Luciano Spallettille, joka hyppäsi puikkoihin kesällä 2021.

Spalletti, 64, on johdattanut tällä kaudella Napolin aivan ylivoimaiseen vireeseen. Hänen joukkueensa on ollut yhtäjaksoisesti sarjakärjessä kuudennelta kierrokselta lähtien. Parhaimmillaan Napoli on johtanut sarjaa 18 pisteen erolla toisena olevaan joukkueeseen.

Mestaruus on Spallettin ensimmäinen Serie A:ssa. Hänet on palkittu kahdesti sarjan parhaana valmentajana ja hän on voittanut pyttyjä cup-kilpailuissa ja ulkomailla, mutta nyt Spalletti on viimein mestari myös kotimaansa liigassa. Hän on kaikkien aikojen vanhin valmentaja, joka on voittanut Serie A:n.

Artikkeli jatkuu twiitin alla.

OptaPaolo

@OptaPaolo
64 & 58 - Luciano #Spalletti is the “oldest” manager to win the Scudetto in Serie A’s history (64 years and 58 days). Journey.

#UdineseNapoli #SerieA

Spallettille huomautettiin DAZN:n haastattelussa, että hän vaikutti suhtautuvan yllättävän tyynesti sarjavoittoon.

– Niiden, jotka ovat tottuneet tekemään kovasti töitä kuten minä, ongelmana on se, että meidän on vaikea nauttia voitoista täysin rinnoin. Aina on enemmän työtä tehtävänä, joten ilo on ohimenevää.

– Ongelmana oli päästä tähän pisteeseen, kun koko kaupungin tunteet painavat selässä. Täällä on ihmisiä, jotka selviävät elämänsä vaikeista hetkistä, koska he muistavat tämän hetken. Nämä ihmiset ansaitsevat kaiken ilon.

– Se saa minut ehkä tuntemaan oloni rennommaksi nyt, kun olemme voineet antaa heille tämän ilon. Nämä kannattajat ovat nähneet suurten valmentajien tulevan ja menevän. He ovat nähneet Diego Armando Maradonan pelaavan, ja ehkä hänen suojelunsa tuntuu myös tässä menestyksessä. Joten silloin on vaikea kertoa heille, että viime kaudella olimme kolmansia, mutta tällä kertaa taistelemme mestaruudesta.

Artikkeli jatkuu twiitin alla.

Fabrizio Romano

@FabrizioRomano
This is Napoli 🎇🔵🤯

Napolista lähti viime kesänä isoja tähtipelaajia, eikä joukkueen yleisesti odotettu taistelevan mestaruudesta.

– Kun sanoin, että meidän on haettava Scudettoa, ihmiset valittivat ja olivat sitä mieltä, että olin mennyt asioiden edelle tai ylittänyt rajan. Sanoin kuitenkin sen, jotta saisimme pelaajistamme kaiken irti ja pystyisimme rakentamaan mentaliteetin, jonka avulla voimme jatkaa.

Spalletti murtui kyyneliin, kun häneltä kysyttiin, kenelle hän haluaa omistaa mestaruuden. Hänen veljensä Marcello kuoli neljä vuotta sitten.

– Minun on omistettava tämä pelaajille, jotka ansaitsivat tämän ilon. Toiseksi omistan tämän kaikille kannattajille – Napoli, tämä on teille! Ja lopuksi kaikille niille, jotka työskentelevät Napolissa, henkilökunnalleni. Ja Matildelle, tyttärelleni. Luonnollisesti koko perheelleni siitä, että he ovat työntäneet minua eteenpäin. Ystävilleni ja veljelleni Marcellolle.

Serie A:n sarjataulukko
#JoukkueOVTHMP
1Napoli NAP37276475-2887
2Lazio LAZ37218858-3071
3Internazionale INT372231270-4269
4AC Milan ACM371910861-4267
5Atalanta ATA371871261-4661
6AS Roma ROM371791148-3760
7Juventus JUV372161055-3359
8Fiorentina FIO3815111253-4356
9Torino TOR3714111242-4053
10AC Monza MON3714101346-4752
11Bologna BFC3713121250-4751
12Udinese UDI3711131347-4746
13Sassuolo SAS381291747-6145
14Empoli EMP3710131437-4743
15Salernitana SAL379151348-6042
16Lecce LEC378121731-4336
17Spezia SPE376131830-6031
18Hellas Verona VER377102030-5631
19Cremonese CRE374122134-6924
20Sampdoria SAM373102424-6919