KuPS pelaa Konferenssiliigan toisella karsintakierroksella tällä ja ensi viikolla irlantilaista Derry FC:tä vastaan. Lohkopaikka Konferenssiliigassa vaatisi kolmen vastustajan pudottamista.

– Onhan se ultimatum haaste. Jo ihan yhdenkin otteluparin selvittäminen on kova urakka. Kun mekin ajatellaan, että me ollaan tähänkin peliin viikko valmistauduttu. Voidaan ajatella, että koko veikkausliigakauden alku valmistauduttu. Meilläkin jonkin verran tuli muutoksia. Ensin tuntuu jotenkin siltä, että pitää tämä yksi selvittää, että voi edes miettiä sitä seuraavaa, sanoo päävalmentaja Jani Honkavaara Suplan Veikkausliiga-podcastissa.

– Olen jotenkin itse sillä lailla jalkapalloromanttinen, että ajattelen, että jokainen ottelupari tai jokainen ottelu jalkapallossa on voitettavissa, jos pelaajilla on hyvä päivä ja taktiikka osuu ihan nappiin. Mikään ei ole mahdotonta, mutta on se tietysti haasteellista.

Heti seuraavalla kierroksella vastus kovenisi valtavasti, sillä vastaan tulisi seura, joka oli viime kaudella kilpailun semifinaalissa.

– Se on sveitsiläinen Basel, jos tämän selvittää. Kaikki tietävät, kuinka kovia joukkueita Sveitsistä tulee. KuPSilla oli kohtuullisen vaikeaa silloin europeleissä Young Boysia vastaan, niin ei ole vielä edes mietitty mitä mahdolliselta seuraavalta kierrokselta tulee. On se haasteellista, mutta se tekee elämästä mielenkiintoista, kun on johonkin asiaan mahdollisuus, niin se tuntuu hyvältä, Honkavaara toteaa.

KuPS pelaa Derry FC:tä vastaan torstaina ja kohtaa Veikkausliigassa sunnuntaina KTP:n.

Honkavaaran koko haastattelu löytyy Suplasta.

LUE MYÖS