KuPS kärsi tappion Pohjois-Irlannissa – johtoasema suli toisella jaksolla
Kuopion Palloseuran edustusjoukkue oli matkustanut torstai-illaksi Netflix-sarjastakin tuttuun Derryn kaupunkiin Pohjois-Irlannissa. Konferenssiliigan karsintaottelun isäntä Derry City ei alkuminuuteilla juuri palloon päässyt, savolaisten painaessa päälle. Asiat kuitenkin muuttuivat, ja keltamustat palaavat kotiin tyhjin käsin.
Kuten tavallista, voimasuhteet tasapainottuivat pelin edetessä, ja tauolle näytettiin mentävän maaleitta. Tilastollisesti avausjakso oli tasainen, vaikka vieraat uutterammin hyökkäsivätkin. KuPS pääsi kuin pääsikin kuitenkin koppiin johtoasemassa, kun Axel Vidjeskog sai napauttaa pallon verkkoon rangaistuspotkusta 45. minuutilla.
Reilun tunnin pelin jälkeen kumpikin joukkue teki vaihtoja, isäntien onnistuessa nähtävästi muuttamaan niillä peliään paremmin – Derry tuli tasoihin 69. minuutilla, keskikenttäpelaaja William Patchingin osumalla.
Kotijoukkueen seuraava vaihto tehtiin heti tasoitusosuman jälkeen. Oltuaan kentällä yhdeksän minuuttia, hyökkääjä Cian Kavanagh ratkaisi ottelun Derrylle; loppuluvut 2-1. Kuopiolaisille jää tekemistä toiseen osaotteluun.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä




