Paljastus: Naisten MM-kisojen lipunmyynti laahaa – 25 000 ilmaislippua jakoon
Kesäkuun alussa FIFA ilmoitti myyneensä miljoona lippua naisten MM-kilpailuihin, mutta suuri osa niistä oli Australiassa pelattaviin otteluihin. FIFAn naisjalkapallon päällikkö Sarai Bareman myöntää Reutersille, että toiseen emäntämaahan Uuteen-Seelantiin on haastavaa saada lippuja kaupaksi.
Esimerkiksi rugby, golf, tennis, kriketti ja verkkopallo kaventavat jalkapallon katsojapohjaa. Koripallossa, maahockeyssa ja lentopallossa on enemmän tyttöharrastajia kuin jalkapallossa.
Uusi-Seelanti on yltänyt viidesti MM-kisoihin, mutta ei ole voittanut niissä otteluakaan. Viime olympialaisissa se päästi kolmeen otteluun kymmenen maalia, ja tämän vuoden puolella se on pelannut yhdeksän ottelua, joissa se on voittanut ainoastaan Vietnamin.
Yhteensä noin 25 000 ilmaislippua laitetaan jakoon Aucklandissa, Hamiltonissa, Wellingtonissa ja Dunedinissa pelattaviin otteluihin. Niistä viisituhatta kappaletta tulee FIFAn yhteistyökumppanilta
Uusi-Seelanti kohtaa lohkovaiheessa Norjan, Filippiinit ja Sveitsin. Myös Espanja, Costa Rica, Sambia, Japani, Yhdysvallat, Alankomaat, Vietnam, Portugali, Ruotsi, Etelä-Afrikka, Italia ja Argentiina aloittavat turnauksensa Uudessa-Seelanissa. Uusi-Seelanti pelaa avausottelunsa Norjaa vastaan 20. heinäkuuta.
LUE MYÖS:
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa

- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa