Toni Koskelalle potkut HJK:sta

Helsingin Jalkapalloklubi on antanut kenkää päävalmentajalleen Toni Koskelalle.
Koskelan, 40, lisäksi Veikkausliiga-joukkueen valmennusryhmän jättävät Mikko Lignell ja Tuomas Silvennoinen.
Jo aiemmin HJK:ssa valmentanut Koskela hankittiin liigajoukkueen puikkoihin toukokuussa 2019 Rovaniemen Palloseurasta. Klubi voitti hänen johdollaan kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta (2020–2022), Suomen Cupin (2020) sekä Liigacupin (2023) ja eteni peräkkäisinä vuosina Euroopassa lohkovaiheisiin (Konferenssiliiga 2021 ja Eurooppa-liiga 2022).
– Olemme Toni Koskelan johdolla saavuttaneet upeita asioita. Haluan koko seuran puolesta kiittää Tonia näistä vuosista ja ikimuistoisista saavutuksista sekä toivottaa kaikkea hyvää jatkoon. Samat toivotukset koskevat tietysti myös Mikko Lignelliä ja Tuomas Silvennoista, joiden roolit etenkin viime vuoden saavutuksissa olivat erittäin merkittäviä, sanoo HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti seuran tiedotteessa.
– Niin meidän seuran johdossa, valmennuksen kuin pelaajienkin on nyt katsottava peiliin ja nostettava tasoaan, jotta tänäkin vuonna yllämme tavoitteisiimme, joista tärkein on aina Veikkausliigan mestaruus.
Koskelan tilalle päävalmentajaksi on nimitetty loppukauden mittaisella sopimuksella Toni Korkeakunnas, joka aloittaa työssä välittömästi. Korkeakunnas toimi Klubin valmennusryhmässä jo viime kaudella.
– Kevään ja kesän aikana joukkueen peliesitykset ovat menneet pahaan takalukkoon. Ja koska näkymää paremmasta ei yrityksistä huolimatta ollut, totesimme valmennuksen vaihtamisen olevan tässä tilanteessa paras mahdollisuus peliesitysten parantamiseen. Syitä tilanteeseen on monia, ja meissä monessa, mutta uskomme, että tässä tilanteessa joukkueen hyvin tuntevan “Token” johdolla muutos parempaan on mahdollista toteuttaa nopeasti, Riihilahti sanoo.
Koskelan viimeiseksi otteluksi jäi keskiviikon 1-0-voitto pohjoisirlantilaisesta Larnesta Mestarien liigan ensimmäisen karsintakierroksen avausosassa.
Veikkausliigassa HJK on 16 ottelun jälkeen kolmantena, kolme pistettä perässä sarjakärki Kuopion Palloseuraa. Joukkueiden välissä on vielä Seinäjoen Jalkapallokerho, joka on KuPSin kanssa tasapisteissä, mutta pelannut kaksi ottelua vähemmän.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa