Suomalaislupaus Terry Ablade lähtee lainalle Fulhamista
Pikkuhuuhkajien hyökkääjä Terry Ablade lähtee lainalle Valioliiga-seura Fulhamista. Nuori suomalaishyökkääjä pelaa kauden loppuun Englannin kolmanneksi korkeimman sarjatason Carlisle Unitedissa.
Ablade, 21, siirtyi Fulhamin organisaatioon vuonna 2018 FC Jazzista. Hän pelasi toistaiseksi ainoan ottelunsa seuran ykkösmiehistössä viime kaudella liigacupin ottelussa Crawley Townia vastaan.
Alkuvuonna 2022 Ablade kävi lainalla Ykkösliigan AFC Wimbledonissa, jonka riveissä hän esiintyi 12 ottelussa avaamatta maalitiliään.
Carlisle United on aloittanut kautensa Ykkösliigassa kahdella tasapelillä ja kahdella tappiolla. Joukkueen päävalmentaja Paul Simpson odottaa Abladesta laatuvahvistusta.
– Hän on ehdottomasti nopea ja jännitävä pelaaja, joka odottaa innollaa, että pääsee näyttämään osaamistaan. Hän on käynyt jo yhdellä lainapestillä, josta hän myöntää avoimesti, ettei se mennyt niin hyvin kuin hän halusi, kommentoi Simpson seuran sivuilla.
– Olemme tienneet hänestä jo jonkin aikaa, ja olen nähnyt hänessä asioita, joiden uskon tarkoittavan, että hän tulee tänne ja aiheuttaa joukkueille ongelmia.
– Hänellä on vauhtia, ja sitä me tarvitsemme. Uskon, että hän tulee olemaan todella hyvä lisä meille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajien maalivahtivalmennukseen vahvistus KuPSista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Suomalainen superlupaus sai hienon kunnianosoituksen
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- Saudi-Arabian liigassa kuohuu, ja sillä voi olla kauaskantoisia seurauksia
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Tv-yhtiön häikäilemätön idea avasi likaisen matopurkin Meksikossa
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan