Lähde: Se ei kauaa kestänyt – Puola antaa potkut maajoukkuevalmentajalleen

Puolan jalkapalloliitto on antamassa potkut A-maajoukkueensa päävalmentajalle Fernando Santosille, kertoo puolalaismedia TVP Sport.
TVP Sportin saamien tietojen mukaan jalkapalloliitto on jo päättänyt antaa Santosille potkut. Liiton on määrä tiedottaa päätöksestään lähipäivinä.
Santos, 68, palkattiin Puolan A-maajoukkueen päävalmentajaksi tammikuussa. Santos on valmentanut Puolaa kuudessa ottelussa, joista tuloksena on kolme voittoa ja kolme tappiota. Puola hävisi sunnuntaina EM-karsinnoissa Albanialle 0-2. Puola on EM-karsintalohkossaan neljäntenä.
Puolan A-maajoukkueen kapteeni Robert Lewandowski on kritisoinut joukkueensa peliesityksiä jo pitkän aikaa.
Santosin nykyinen sopimus Puolan jalkapalloliiton kanssa kestää kesään 2026 saakka. TVP Sportin mukaan sopimuksessa on optio, jonka avulla se voidaan purkaa EM-karsintojen jälkeen. Jalkapalloliitto yrittää kuitenkin pelastaa meneillään olevat karsinnat antamalla Santosille potkut jo ennen lokakuun maaotteluita.
Santos valmensi Portugalin A-maajoukkuetta vuodet 2014-22. Santos jätti pestin Qatarin MM-lopputurnauksen jälkeen.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Tämä menetetty huippupaikka jäi harmittamaan HJK-luotsia eurotappiossa – ”Nämä ovat niitä hetkiä”
- Näin HJK-vahti Jesse Öst kommentoi yllätyskomennustaan kovassa paikassa – ”En ole mikään nuori sälli”
- Toni Korkeakunnas vahvisti huonot uutiset Niki Mäenpäästä – ”Hän kuuli pamahduksen”
- HJK pettyi Konferenssiliigan avauksessa ja menetti tähtensä – kreikkalaisuosikki rynnisti lopussa ohi
- HJK:lle jättimäinen takaisku euroavauksen alkutahdeilla
- Vastustaja haukkui Galatasarayn stadionin ”p*skaläjäksi” – perhe joutui tappouhkausten kohteeksi
- Robert Taylor iski kaksi maalia – Leo Messi loukkaantui finaalin alla
- Katso: Teemu Pukki taas maalinteossa MLS:ssä
- Arsenal palasi tyylillä Mestarien liigaan – Bayern München ja Manchester United tekivät kilpaa maaleja
- Jude Bellingham teki sen taas, Real Madrid viime hetken maalilla voittoon
- Toni Korkeakunnas vahvisti huonot uutiset Niki Mäenpäästä – ”Hän kuuli pamahduksen”
- Kylvääkö Eden Hazard pian tuhoa suomalaishyökkääjän rinnalla?
- Näin HJK-vahti Jesse Öst kommentoi yllätyskomennustaan kovassa paikassa – ”En ole mikään nuori sälli”
- Vastustaja haukkui Galatasarayn stadionin ”p*skaläjäksi” – perhe joutui tappouhkausten kohteeksi
- Tämä menetetty huippupaikka jäi harmittamaan HJK-luotsia eurotappiossa – ”Nämä ovat niitä hetkiä”
- HJK pettyi Konferenssiliigan avauksessa ja menetti tähtensä – kreikkalaisuosikki rynnisti lopussa ohi
- HJK:lle jättimäinen takaisku euroavauksen alkutahdeilla
- Katso: Teemu Pukki taas maalinteossa MLS:ssä
- Robert Taylor iski kaksi maalia – Leo Messi loukkaantui finaalin alla
- Kansainvälinen vertailu otteluiden kestoista: Veikkausliiga listan viimeisenä