Saksa esitteli uuden maajoukkuevalmentajansa: ”Minulla ei ole aikaa kehitellä jotain, joka veisi muutaman vuoden”

Saksan jalkapalloliitto tiedotti aiemmin tällä viikolla tehneensä sopimuksen Julian Nagelsmannin kanssa.
Nagelsmann valmentaa Saksan A-maajoukkuetta ensi kesän EM-lopputurnauksen kattavalla sopimuksella. Sopimus on kestoltaan alle yksivuotinen.
Saksan A-maajoukkue on kokenut viime vuosina lukuisia vastoinkäymisiä. Saksa on jäänyt kaksissa edellisissä MM-kisoissa lohkoon ja putosi edellisessä EM-lopputurnauksessa jo neljännesvälierissä.
Saksa isännöi ensi kesän EM-lopputurnausta, jonka vuoksi se pelaa automaattisesti kisoissa. Saksa ei siten osallistu EM-karsintoihin, vaan pelaa maajoukkuetauoilla harjoitusotteluita. Harjoitusottelut ovat menneet viime kuukausina niin huonosti, että jalkapalloliitto antoi potkut maajoukkuetta valmentaneelle Hans-Dieter Flickille.
Nagelsmann ehti olla työttömänä noin puolen vuoden ajan saatuaan potkut Bayern Münchenistä maaliskuussa. Nagelsmann haluaa tavata vanhat tutut pelaajat.
– Odotan innoissani pääseväni tapaamaan Bayernin pelaajat. En pelkää epäonnistumista, koska luotan joukkueeseeni ja valmennusryhmääni. En pelkää sitäkään, että jossain vaiheessa asiat sujuisivat huonosti. Tiettyjä asioita on vain kestettävä. Minulla ei ole aikaa kehitellä jotain, joka vie kaksi vuotta.
– Olen analysoinut aikaani Bayernissa ja miettinyt jalkapallofilosofiaani. Lisäksi olen ajatellut sitä, mitä minun pitäisi tehdä paremmin tulevaisuudessa. Olen katsonut jalkapalloa enemmän kannattajan perspektiivistä.
Nagelsmann aikoo pitää İlkay Gündoğanin maajoukkueen kapteenina.
– Olen täysin vakuuttunut Gündoğanista persoonana ja pelaajana. Mielestäni tämä on oikea päätös. Ilmoitin hänelle jo siitä.
Konkarivalmentaja Ottmar Hitzfeldin mukaan Nagelsmann oli selvästi paras mahdollinen vaihtoehto maajoukkueen uudeksi luotsiksi.
– Hän oli paras mahdollinen valinta. Kyse on uskomattoman laadukkaasta ammattilaisesta, jolla on kyky johtaa, Hitzfeld totesi saksalaismedialle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”