AC Milan joutuu peluuttamaan 40-vuotiasta kolmosmaalivahtiaan illan huippuottelussa – pelannut minuutin jalkapalloa viime vuosina
AC Milan ja Juventus iskevät yhteen sunnuntai-iltana Serie A:n huippuottelussa. AC Milan lähti viikonlopun kierrokselle sarjakärjestä. Juventus on kolmantena Serie A:ssa.
AC Milan joutuu illan huippuotteluun varsin kummallisessa tilanteessa.
Joukkueen ykkösmaalivahti Mike Maignan on pelikiellossa. Maignan sai suoran punaisen kortin edellisellä kierroksella Genoa-ottelun loppuhetkillä. Aiemmin tällä viikolla kakkosvahti Marco Sportiello sai lihasvamman harjoituksissa, eikä kykene pelaamaan Juventusta vastaan.
AC Milanin päävalmentaja Stefano Pioli joutuu siten peluuttamaan illalla kolmosvahtiaan Antonio Mirantea.
Mirante, 40, on edustanut AC Milania reilun kahden vuoden ajan, mutta on päässyt vain kerran kentälle. Mirante pelasi yhden minuutin viime kauden päätöskierroksella. Sitä ennen Mirante pääsi kentälle huhtikuussa 2021 edustettuaan AS Romaa.
Konkarivahti allekirjoitti kesällä yksivuotisen jatkosopimuksen AC Milanin kanssa. Miranten rooli on pitkälti auttaa joukkuetta harjoituksissa.
Ottelu käynnistyy klo 21.45.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”

- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen