Louis van Gaal palaa eläkkeeltä auttamaan Ajaxia
Hollantilainen valmentajalegenda Louis van Gaal palaa eläkkeeltä siirtyäkseen Ajaxin neuvonantajaksi.
Amsterdamin suurseura on ollut viime aikoina suoranaisessa kriisissä. Viime kauden päätteeksi Ajax jäi ulos Mestarien liigasta ensimmäistä kertaa 13 vuoteen, parhaillaan se on Hollannin pääsarjassa vasta 15. sijalla, eikä se ole voittanut avauskierroksen jälkeen otteluakaan.
Viime kuussa Ajaxin ja sen arkkivihollisen Feyenoordin välinen ottelu keskeytettiin Feyenoordin johtaessa 3-0, kun jotkut kannattajat heittivät ilotulitteita kentälle. Tunteja myöhemmin Ajax erotti jalkapallojohtajansa Sven Mislintatin, joka oli tullut seuraan vasta toukokuussa.
Ajax tiedotti tiistaina, että van Gaal, 72, neuvoo seurajohtoa ”jalkapalloteknisissä asioissa”.
– Haluan auttaa Ajaxia. Vietän tällä hetkellä suuren osan elämästäni Portugalissa, ja tämä voidaan hyvin yhdistää tehtävääni ulkopuolisena neuvonantajana, kommentoi van Gaal Ajaxin sivuilla.
Van Gaalin mukaan seuran on löydettävä tiensä ”takaisin huipulle, ja meidän kaikkien on annettava panoksemme siihen”. Hän johdatti Ajaxin Mestarien liigan voittoon vuonna 1995.
Lisäksi van Gaal on valmentanut myös muun muassa Bayern Müncheniä, Barcelonaa ja Manchester Unitedia sekä toiminut kahdesti Hollannin A-maajoukkueen päävalmentajana, viimeksi Qatarin MM-kisoissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”