Olivier Giroud joutui maalivahdiksi ja torjui AC Milanille voiton: ”En ole ikinä kokenut tällaista!”
AC Milan voitti lauantaina Genoan Serie A:ssa 1-0 jännittävien vaiheiden päätteeksi.
Milan siirtyi vieraskentällä johtoon 87. minuutilla Christian Pulisicin osumalla, mutta ottelussa riitti vielä runsaasti tapahtumia maalin jälkeenkin.
Lisäaikaa oli pelattu yhdeksän minuuttia, kun Milanin maalivahti Mike Maignan lensi suoralla punaisella kortilla kentältä ulos. Ranskalaistorjuja ryntäsi rangaistusalueensa ulkopuolelle palloa vastaan ja rikkoi Genoan Caleb Ekubania vieden tältä samalla ilmeisen maalintekopaikan.
Milan oli tapahtumahetkellä jo käyttänyt kaikki vaihtonsa, joten sen oli laitettava kenttäpelaaja tolppien väliin. Tehtävä lankesi hyökkääjä Olivier Giroud’lle, joka pelasti Milanin minuutteja myöhemmin, kun hän säntäsi maaliltaan ulos ja pysäytti Genoan maalintekoyrityksen uhrautuvaisesti.
Myös Genoan maalivahti Josep Martínez sai lisäajan aikana punaisen kortin, mutta kotijoukkue pystyi vaihtamaan hänen tilalleen toisen maalivahdin.
37-vuotias Giroud kertoi ottelun jälkeen Sky Sport Italian haastattelussa, että hän vie käyttämänsä maalivahdin paidan kotiin ja laittaa sen kehyksiin.
– En ole ikinä kokenut tällaista hetkeä!
Ranskalaishyökkääjältä kysyttiin, saiko hän torjunnastaan samanlaista adrenaliinia kuin maalin tekemisestä.
– Melkein. En ollut varma, tuleeko sieltä pusku vai ei, joten ajattelin, että on parempi mennä vastaan kuin jäädä viivalle. En osaa liikkua kuin maalivahti, mutta siltä minusta tuntui. Käteeni sattui todella paljon, mutta se on OK.
– Tykkäsin lapsena pelata maalivahtina, joten siksi minut valittiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti kahdeksanvuotiaan HJK-juniorin valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
